Loire-Nieuport LN.401

Tässä artikkelissa tutkimme Loire-Nieuport LN.401:n kiehtovaa maailmaa ja sen vaikutuksia yhteiskunnan eri osa-alueisiin. Loire-Nieuport LN.401 on jättänyt jälkensä historiaan sen vaikutuksesta taiteeseen ja kulttuuriin sekä sen merkityksellisyyteen tieteessä ja teknologiassa, ja se on edelleen erittäin kiinnostava aihe tänään. Analysoimme sen kehitystä ajan myötä, sen alkuperästä nykyiseen tilaan ja tutkimme, kuinka se on muokannut tapaamme ajatella ja toimia. Tämän kattavan analyysin avulla toivomme tarjoavamme rikastuttavan ja oivaltavan näkemyksen Loire-Nieuport LN.401:stä ja sen merkityksestä nykymaailmassa.

Loire-Nieuport LN.401

Loire-Nieuport LN.401 on ranskalainen Ranskan laivaston käyttämä toisen maailmansodan aikainen syöksypommittaja.

Prototyypin ensilento tapahtui kesällä 1938 (LN.40). LN.401 oli ensimmäinen tuotantomalli, ja sitä valmistettiin 23 kappaletta. Tilaus käsitti 42 konetta, mutta koko tuotantosarjaa ei ehditty saamaan valmiiksi. Tuotanto aloitettiin vuoden 1939 puolivälin tietämillä. Versio LN.411 oli muuten kuten edellinen, paitsi siitä oli poistettu tukialusvarusteet. Näin ollen siitä tehtiin lentotukikohdista operoitava malli. Vain muutama yksilö ehti valmistua ennen Toisen maailmansodan syttymistä.

Konetyyppi oli edistyksellinen, sillä siinä oli pisaran muotoinen, niin kutsuttu kuplakuomu sekä ”lokinsiivet”. Laskeutumistelineet olivat täysin sisäänvedettävät kannuspyörää myöten. Konetyyppi käytti Hispano-Suizan V-moottorimallia Xcrs. Sen teho oli 690 hevosvoimaa (514 kW). Aseistus käsitti yhden 20 mm konetykin moottorisuojukseen sijoitettuna sekä kaksi 7,5 millimetrin konekivääriä siivissä. Ulkopuolisissa pommiripustimissa saatettiin kuljettaa enintään 225 kilogrammaa pommeja. Lentokone kykeni saavuttamaan 9 500 metrin lakikorkeuden ja 380 km/h huippunopeuden. Lentomatka oli 1 200 kilometriä.[1]

Lähteet

  • Chant, Chris: II Maailmansodan lentokoneet, Karisto, 2008, Hämeenlinna (suom. Petri Kortesuo) Alkuteos: Amber Books, 1999 ISBN 978-951-23-5025-4

Viitteet

  1. ↑ Chant, 2008: s. 210

Aiheesta muualla