Näinä nykyaikana Luolaleijona:stä on tullut kiinnostava ja kiistanalainen aihe ympäri maailmaa. Ilmestymisestään lähtien Luolaleijona on herättänyt keskustelua ja ristiriitaisia mielipiteitä asiantuntijoiden ja yhteiskunnan keskuudessa. Sen vaikutukset ja vaikutukset ovat johtaneet laajaan analyysiin ja pohdiskeluun sen vaikutuksista jokapäiväisen elämän eri osa-alueisiin. Tässä artikkelissa tutkimme perusteellisesti Luolaleijona-ilmiötä, analysoimme sen alkuperää, kehitystä ja korostamme sen merkitystä nykyään. Kriittisen ja tiukan lähestymistavan avulla pyrimme tarjoamaan lukijalle täydellisen ja objektiivisen näkemyksen Luolaleijona:stä ja tarjoamalla yksityiskohtaisen ja rikastuttavan yleiskatsauksen tästä tärkeästä aiheesta.
Luolaleijona | |
---|---|
![]() |
|
Tieteellinen luokittelu | |
Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
Kunta: | Eläinkunta Animalia |
Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
Lahko: | Petoeläimet Carnivora |
Heimo: | Kissaeläimet Felidae |
Suku: | Suurkissat Panthera |
Laji: | spelaea |
Kaksiosainen nimi | |
Alalajit[1] | |
|
|
Katso myös | |
Luolaleijona (Panthera spelaea) on sukupuuttoon kuollut kissaeläin, joka eli Euraasiassa ja Pohjois-Amerikassa pleistoseenilla.[1] Luolaleijona on joskus luokiteltu leijonan tai jopa tiikerin alalajiksi, mutta muun muassa geenitutkimukset tukevat luolaleijonan luokittelua omaksi lajikseen.[2]
Luolaleijona tunnetaan paitsi fossiileista, myös esihistoriallisten ihmisten luolamaalauksista. Niistä on päätelty luolaleijonan olleen anatomisesti muutoin samanlainen kuin nykyiset leijonat, mutta kasvattaneen talveksi paksun, valkoisen talviturkin. Uroksella ei myöskään ollut samanlaista harjaa kuin nykyleijonilla. Kokoa luolaleijonalta löytyi nykyisiä afrikkalaisia ja aasialaisia leijonia enemmän; pituutta sillä oli häntineen yli neljä metriä, säkäkorkeutta jopa 1,5 metriä ja painoa jopa 500 kg. Luolaleijonalla oli pitemmät jalat kuin nykyleijonalla[3], joten koostaan huolimatta se todennäköisesti oli liikkeissään yhtä sulava, nopea ja äänetön kuin nykyleijonat.
Luolaleijonan saaliita olivat muut samalla alueella eläneet suuret eläimet, kuten hirvet, antiloopit, visentit, peurat, hevoset, villisiat, norsun, sarvikuonon ja mammutin poikaset ja toisinaan myös ihmiset. Luolista löytyneiden jäännösten perusteella on päätelty, että luolaleijonat ovat joskus saattaneet yrittää syödä talvehtivia luolakarhuja, mutta ne olivat ilmeisesti kuolleet yrittäessään[4]. Luolaleijonan uskotaan luottaneen saalistaessaan kestävyyteen eikä yllätykseen ja nopeuteen kuten nykyisten leijonien[3].
Jäätyneitä, hyväkuntoisia luolaleijonan poikasia löytyi Jakutiasta vuonna 2015.[5]
Luolaleijona hävisi laajoilta alueilta ennen mammuttia viime jääkauden lopussa. Radiohiiliajoitusten mukaan luolaleijona hävisi Siperiasta Böllingin lämpenemisen alussa noin 14 600 vuotta sitten. Alaskassa saattoi elää silti luolaleijonia vielä 13 300 vuotta sitten.[6][7] Euroopassa luolaleijona saattoi paikallisesti selvitä holoseenin alkuun poikkeustapauksissa.[1]