Maarit Salolainen

Nykymaailmassa Maarit Salolainen kiinnostaa edelleen monia ihmisiä. Teknologian ja globalisaation myötä Maarit Salolainen:stä on tullut ajankohtainen aihe nyky-yhteiskunnassa. Olipa Maarit Salolainen henkilö, historiallinen tapahtuma tai nykyinen ilmiö, hänen vaikutustaan ​​elämäämme ei voida aliarvioida. Tässä artikkelissa tutkimme perusteellisesti Maarit Salolainen:n eri puolia ja analysoimme sen merkitystä, vaikutuksia ja vaikutusta eri alueilla. Alkuperäistään nykyiseen tilaan Maarit Salolainen on jättänyt lähtemättömän jäljen yhteiskuntaan, ja sen ulottuvuuden ymmärtäminen on tärkeää ymmärtääksemme paremmin ympäröivää maailmaa.

Maarit Salolainen (s. 21. syyskuuta 1966 Helsinki[1]) on suomalainen muotoilujohtaja, tekstiilisuunnittelija ja tekstiilitaiteilija.

Salolainen valmistui taiteen maisteriksi tekstiilitaiteen linjalta Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 1992. Valmistumisen jälkeen hän työskenteli vapaana taiteilijana Düsseldorfissa ja Wienissä. Vuosina 2003-2006 Salolainen toimi muotoilujohtajana itävaltalaisessa Backhausen Interior Textiles –kutomossa. Tämän jälkeen vuonna 2006 Salolainen siirtyi suomalaisen sisustustekstiilejä valmistavan yrityksen Lauritzon’sin muotoilujohtajaksi, jossa hän toimi vuoteen 2011 saakka. Vuodesta 2011 hän on toiminut intialaisen F&F Floor and Furnishings -yrityksen taiteellisena johtajana.[1]

Maarit Salolainen nimitettiin Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun Muotoilun laitokselle osa-aikaiseksi professoriksi vuonna 2013 alanaan 3D-pintasuunnittelu, erityisesti tekstiilimateriaalit.[1] Salolainen valittiin vuonna 2014 Vuoden tekstiilitaiteilijaksi.[2]

Maarit Salolaisen julkisiin töihin lukeutuu Berliinin pohjoismaisten suurlähetystöjen Felleshus-rakennuksessa sijaitseva Norrljus vuodelta 1999.[3]

Lähteet

  1. ↑ a b c Maarit Salolainen Aalto People. Arkistoitu 15.3.2018. Viitattu 18.4.2015. (englanniksi)
  2. ↑ Muotoilijat '14 Teollisuustaiteen Liitto Ornamo. Viitattu 18.4.2015.
  3. ↑ Maarit Salolainen: Artistic work salolainen.fi. 2014. Viitattu 18.4.2015.

Aiheesta muualla