Nykyään Marabi on aihe, joka herättää suurta kiinnostusta ja keskustelua yhteiskunnassa. Syntymisestään lähtien se on kiinnittänyt asiantuntijoiden ja suuren yleisön huomion, joka pyrkii ymmärtämään ja analysoimaan sitä eri näkökulmista. Sen vaikutus kattaa useita näkökohtia taloudesta kulttuuriin, ja sen vaikutus ulottuu maailmanlaajuisesti. Ajan myötä Marabi:stä on tullut erittäin relevantti ilmiö, joka on synnyttänyt ristiriitaisia mielipiteitä ja syviä pohdintoja. Tässä artikkelissa tutkimme tätä asiaa yksityiskohtaisesti ja tutkimme sen vaikutuksia ja seurauksia eri aloilla.
Marabi on eteläafrikkalaista kosketinsoitinmusiikkia, jota yleensä esitetään urkuharmonilla. Sillä on yhteisiä piirteitä yhdysvaltalaisen ragtime- ja bluesmusiikin kanssa. Nykyisin sen piirteitä voidaan havaita muun muassa Abdullah Ibrahimin musiikissa.[1]
Marabi syntyi 1900-luvun alussa Witwatersrandissa kaupunkeihin muuttaneiden mustien kaivostyöläisten getoissa. Sen tarkoituksena oli houkutalla asiakkaita laittomiin shebeen-baareihin. Musiikissa käytettiin muutamia yksinkertaisia sointuja toistuvissa sointukuluissa. Koska marabi liittyi laittomiin anniskeluravintoloihin ja prostituutioon, marabimuusikot muodostivat musiikkillisen alamaailman eivätkä he levyttäneet. Sekä valkoiset virkamiehet että koulutettu musta väestö paheksui sitä samalla tavalla kuin jazzia pidettiin Yhdysvalloissa sen alkuaikoina "paholaisen musiikkina".[1]
1930- ja 1940-luvuilta alkaen marabi kehittyi varhaiseksi ja omaleimaisimmaksi eteläafrikkalaiseksi jazzmusiikiksi mbaqangaksi.[1]