Nykymaailmassa Meioosi on ottanut johtavan roolin yhteiskunnassa, ja se on vaikuttanut merkittävästi jokapäiväisen elämän eri osa-alueisiin. Ilmestymisestään lähtien Meioosi on synnyttänyt loputtomasti keskustelua, kritiikkiä ja pohdiskelua, ja siitä on tullut eri alojen ja tieteenalojen kiinnostava aihe. Sen vaikutus on ylittänyt rajat ja siitä on tullut keskeinen osa päätöksenteossa, identiteetin rakentamisessa, teknologian kehittämisessä ja uusien viestintämuotojen luomisessa. Tässä artikkelissa tutkimme Meioosi:n monia puolia ja sen merkitystä nyky-yhteiskunnassa.
Meioosin keskeiset konseptit | |
---|---|
Kaksi solujakautumista johtaen neljään soluun | |
Kromosomien määrä puolittuu | |
Yksi premeioottinen vaihe molemmille jakautumisille | |
Meioosin läpikäyvä solu on diploidinen | |
Mahdollistaa geneettisen variaation meioosista seuraavissa soluissa | |
Sentromeerit eivät jakaudu anafaasi I:ssä, vaan vasta anafaasi II:ssa | |
Homologiset kromosomit vaihtavat ainakin kerran materiaalia keskenään | |
Homologiset kromosomit pariutuvat profaasi I:ssä |
Kypsymisjakautuminen eli meioosi[1] on sukusolujen tumanjakautuminen, jossa syntyy neljä haploidista sukusolua toisin kuin mitoosissa, jossa syntyy kaksi diploidista solua. Meioosissa on kaksi perättäistä tumanjakautumista, mutta DNA kahdentuu vain kerran. Ensimmäistä jakoa kutsutaan vähennysjaoksi (M1) ja toista tasausjaoksi (M2). Meioosin biologinen tarkoitus on ylläpitää geenivaihtelua, toisin sanoen meioosi sekoittaa geenejä johtaen hieman vanhemmista poikkeavaan jälkikasvuun. Geneettinen variaatio on keskeistä evoluution ja luonnonvalinnan kannalta. Haploidiset sukusolut tuotetaan meioosilla, jotka yhdistyessään munasolun hedelmöittymisessä luovat taas diploidisen perimän. Geenit voivat siis järjestäytyä uudelleen meioosin aikana monella eri tavalla, minkä seurauksena syntyy monenlaisia sukusoluja. Näin hedelmöityksessä syntyy ainutlaatuisia yksilöitä, poikkeuksen muodostavat samasta hedelmöittyneestä munasolusta kehittyneet identtiset kaksoset.
Ennen meioosia solu monistaa tuman sisältämän DNA:n, luo lisää soluelimiä ja kasvaa. Tätä seuraa kaksi solunjakaantumista ilman myöhempiä DNA:n kahdentumisia.
Meioosin ensimmäisen jaon (I jako) profaasissa kahdentuneet vastinkromosomit pariutuvat, minkä jälkeen ne eroavat toisistaan sellaisinaan ja siirtyvät eri pooleihin, eli tuman navoille ja sitä kautta uusiin soluihin. Meioosin toisessa jaossa (II jako) kromosomit jakautuvat. Tämän jälkeen on neljä solua, joissa jokaisessa on yksi tytärkromosomi.
Ensimmäisen jaon vaiheet ovat profaasi I, metafaasi I, anafaasi I sekä telofaasi I. Profaasi I jakaantuu viiteen osaan: leptoteeni, tsygoteeni, pakyteeni, diploteeni sekä diakineesi. Leptoteenin aikana kromosomit alkavat tiivistyä, tsygoteenissä ne alkavat pariutua, pakyteenissä pariutuminen on valmis, diploteenissä homologiset sisarkromosomit vaihtavat geneettistä materiaalia ns. kiasma-rakenteiden välityksellä, sekä lopuksi diakineesissä sentromeerit muodostuvat. Diploteenissä tapahtuva DNA-materiaalin vaihto on toinen kahdesta tekijästä, jotka aikaansaavat geenivaihtelua meioosissa. Kiasmojen määrä vaihtelee lajeittain (esimerkiksi Drosophila melanogaster -banaanikärpäsen uroksilla ei esiinny lainkaan kiasmoja), sekä niiden esiintymistaajuus on yleensä suurempi, mitä lähempänä ollaan kromosomin päitä.
Profaasi I:tä seuraa metafaasi I. Metafaasi I on toinen tekijöistä, jotka aiheuttavat geenivaihtelua. Yksi kromosomipari voi päätyä kahdella eri tavalla tuman ekvaattorin suhteen. 23 kromosomiparia johtaa 223 eri tapaan järjestää kromosomit. Mikroputkista koostuva kromosomit erottava tumasukkula muodostuu myös metafaasi I:den aikana (engl. spindle apparatus). Seuraavassa anafaasi I:ssä kromosomit työnnetään erilleen toisistaan, mikäli tietyt signaalit sallivat tämän. Solussa on tarkat varotoimenpiteet epäonnistumisten varalta, eikä anafaasiin edetä, mikäli kaikki kromosomiparit eivät esimerkiksi ole orientoituneet oikealla tavalla. Tämä sisältää tiettyjen proteiinien hajottamista, jotka estävät anafaasin alkua. Telofaasi I:ssä solut erotetaan aktiinista koostuvan renkaan supistuessa ja siten erottaen solulimat toisistaan.
Toisen jaon alussa on lajikohtainen tauko. Jotkut lajit etenevät toiseen jakoon suoraan ensimmäisen loputtua, kun taas toisilla meioosin eteneminen pysähtyy joksikin aikaa. Toinen jako on verrattavissa ilman DNA:n kahdentumista tapahtuvaan mitoosiin.
Mikäli huolimatta solun tarkoista varotoimijärjestelmistä meioosi epäonnistuu, seurauksena on useimmiten poikkeuksellinen määrä kromosomeja meioosista valmistuvissa soluissa. Kromosomihäiriöiden tunnetuin esimerkki on Downin syndrooma. Siinä ihmisellä on 47 kromosomia, joista kromosomia 21 on kolme kappaletta.
Kromosomeja voi olla myös yksi liian vähän. Yleisesti voidaan sanoa, että yksilöt, joilla on poikkeava määrä kromosomeja, selviävät huonommin (jos ollenkaan) verrattuna yksilöihin, joilla on normaali komplementti kromosomeja.
Peruskäsitteitä | |
---|---|
Osa-alueita | |
Sovellutuksia |