Melchior von Hatzfeldt

Tässä artikkelissa aiomme tutkia perusteellisesti Melchior von Hatzfeldt:n kiehtovaa maailmaa. Tämä aihe on erittäin tärkeä nykyään, sillä sen vaikutus ulottuu yhteiskunnan eri alueille politiikasta populaarikulttuuriin. Näillä linjoilla analysoimme Melchior von Hatzfeldt:een liittyviä eri näkökohtia, tarkastelemme sen alkuperää, sen kehitystä ajan myötä ja sen vaikutuksia ihmisten elämään. Poikkitieteellisellä lähestymistavalla tarkastellaan Melchior von Hatzfeldt:n monia ulottuvuuksia esittelemällä tietoja, tutkimuksia ja alan asiantuntijoiden mielipiteitä. Tämän artikkelin lopussa toivomme saavamme täydellisemmän ja rikastuttavamman näkemyksen Melchior von Hatzfeldt:stä, jonka avulla voimme paremmin ymmärtää sen merkitystä ja vaikutusta nykymaailmassa.

Melchior von Hatzfeldt.

Melchior von Hatzfeldt (oik. Melchior, Hatzfeldtin kreivi) (20. lokakuuta 1593, Altenkirchen – 9. tammikuuta 1658, Powitzko, Sleesia) oli keisarillisen armeijan marsalkka vuosina 1632–46 ja taisteli keisarillisessa armeijassa lähes koko kolmikymmenvuotisen sodan. Hän hävisi ruotsalaisille Wittstockin (1636) ja Jankovin (1645) taistelut.

Hatzfeldt sai hengellisen koulutuksen diakoniksi. Kolmikymmenvuotisen sodan puhjettua hän kuitenkin liittyi Ferdinand II:n keisarilliseen armeijaan vuonna 1620. Vuonna 1625 hän siirtyi Albrecht von Wallensteinin alaisuuteen ja 1632 hänestä tuli eversti. Wallensteinin murhan jälkeen 1634 Hatzfeldt siirtyi Matthias Gallasin armeijaan ja hänet ylennettiin 1635 keisarillisen armeijan marsalkaksi.

Yhdistyneen saksilais-keisarillisen armeijan komentajana Hatzfeldt hävisi ruotsalaisille Wittstockin taistelun 4. lokakuuta 1636. Hänellä oli miesylivoima, mutta Johan Banérin uhkarohkea 11 kilometrin koukkaus Hatzfeldtin selustaan ratkaisi taistelun. Pakoon lähtenyt armeija tuhottiin seuraavan päivän aikana.

Uudestaan Hatzfeldt kohtasi ruotsalaiset Jankovin taistelussa 1645, tällä kertaa vastassa oli Lennart Torstensson. Ruotsalaiset voittivat taistelun ja keisarilliset menettivät koko tykistönsä ja puolet miesvahvuudestaan, Hatzfeldtin itsensäkin jäädessä vangiksi. Hänet kuitenkin vaihdettiin pian vapaaksi. Hän jätti keisarin palveluksen vuonna 1646, mutta kutsuttiin takaisin vuonna 1657 taistelemaan Puolaan hyökänneitä ruotsalaisia vastaan Pohjan sodassa.

Lähteet