Nykyään Mielipidevanki on edelleen ajankohtainen aihe, joka herättää suurta kiinnostusta ja keskustelua yhteiskunnassa. Tätä kysymystä ovat tutkineet ja tutkineet alan asiantuntijat, jotka ovat yrittäneet löytää vastauksia Mielipidevanki:een liittyviin kysymyksiin ja ratkaisuja ongelmiin. Kautta historian Mielipidevanki on ollut perustavanlaatuinen rooli ihmisten jokapäiväisessä elämässä ja vaikuttanut heidän käyttäytymiseensä, asenteisiinsa ja päätöksiinsä. Tässä artikkelissa tutkimme Mielipidevanki:n eri näkökohtia ja näkökulmia tavoitteenaan valaista tätä aihetta ja sen vaikutuksia nykyään.
Mielipidevanki on vanki, joka on vangittu mielipiteensä (poliittisen, uskonnollisen tai muun vakaumuksensa tai näkökulmansa) vuoksi.
Termin mielipidevanki (englanniksi prisoner of conscience) otti käyttöön 1960-luvun alkupuolella Amnesty Internationalin perustaja Peter Benenson. Amnesty International lukee mielipidevangeiksi myös mm. etnisen alkuperänsä, sukupuolensa, ihonvärinsä, kielensä tai seksuaalisen suuntautumisensa takia vangitut, mutta ei henkilöitä, jotka ovat käyttäneet väkivaltaa tai puoltaneet sen käyttöä.[1]
Suomi oli Amnesty Internationalin vuosiraporttien mukaan vuosina 2001 ja 2002 Kreikan ohella ainoa Euroopan unionin jäsenmaa, jossa oli järjestön tunnustamia mielipidevankeja. He kaikki olivat aseistakieltäytyjiä. Syynä juuri Suomen aseistakieltäytyjien nimittämiselle mielipidevangeiksi oli siviilipalveluksen pidempi kesto verrattuna lyhimpään mahdolliseen asepalveluksen kestoon. Suomen lisäksi mielipidevankeja oli vuonna 2001 seuraavissa Euroopan ja entisen Neuvostoliiton maissa: Armenia, Azerbaidžan, Georgia, Kirgisia, Kreikka, Turkki, Turkmenistan, Uzbekistan, Valko-Venäjä ja Venäjä. Amnesty Internationalin tietojen mukaan mielipidevankeja oli vuonna 2001 yhteensä 56 maassa ja vuonna 2002 enää 35 maassa. Vuonna 2010 Suomessa oli Amnestyn tietojen mukaan ainakin 48 mielipidevankia.[2]