Mir (kyläyhteisö Venäjällä)

Tässä artikkelissa tutkimme Mir (kyläyhteisö Venäjällä):n vaikutusta nyky-yhteiskuntaan ja analysoimme sen eri puolia ja seurauksia. Ilmestymisestään lähtien Mir (kyläyhteisö Venäjällä) on herättänyt keskustelua sen vaikutuksesta nykymaailmassa, sen vaikutuksista eri alueilla ja sen kehityksestä ajan myötä. Tutustumme Mir (kyläyhteisö Venäjällä):n historiaan ja kontekstiin sekä tämän ilmiön ympärillä oleviin erilaisiin näkökulmiin. Tämän kattavan analyysin avulla pyrimme ymmärtämään paremmin Mir (kyläyhteisö Venäjällä):n nykyistä roolia ja sen merkitystä tulevaisuuden kannalta.

Mir kyläyhteisön jäsenistöä.

Mir on perinteisestä kyläyhteisöstä, kyläkunnasta ja volostista käytetty nimitys, joka viittaa erityisesti maanomistukselliseen näkökulmaan.[1][2] Siinä talonpojat omistivat yhteisesti viljelemänsä kylän maan. Järjestelmä toimi vuosina 1600-1911.[3]

Mir (ven. мир) tarkoittaa venäjän sanana monenlaisia asioita, muun muassa maata ja rauhaa. Maanomistuksellinen merkitys saattaa alun perin viitata slaavilaiseen perheyhteisöön. Maaorjuuden tullessa käytäntöön Venäjällä 1600-luvulla miristä tuli keskinäinen yhteisvastuullinen verotuksellinen ja takausyhteisö. On huomattava, että venäjän kielessä sana "maaorjuus" ei yhdisty "orjuuteen" (рабство). Mir-järjestelmässä talonpojat olivat "turpeeseen sidottuja" määräajan, jonka jälkeen sopimus uusittiin. Mir-järjestelmän synty ajoittuu kehitysjaksoon, jolloin siirryttiin kaskiviljelystä pysyvään vuoroviljelyyn. Mir-jako uudistettiin noin viidentoista vuoden välein.[4]

Kyläkunnat muodostettiin valtion talonpoikien keskuudessa vuonna 1837 ja entisten maaorjien parissa vuonna 1861. Niiden hallinto käsitti talonisäntien kyläkokouksen (ven. selski shod) ja kylänvanhimman (selskaja starosta). Kyläkunnalla saattoi olla myös muita toimihenkilöitä kuten veronkantajia, kirjureita, viljavaraston, koulun tai sairaalan valvojia ym. Useampi kyläkunta muodosti volostin eli kunnan.[5]

Mir säilyi myös maaorjuuden lakkauttamisen jälkeen 1861, jolloin maan omistus siirtyi isänniltä talonpoikien yhteisomistukseen. Hallitus lunasti maat isänniltä, ja lunastusmaksu jäi talonpoikien vähitellen suoritettavaksi. Tämän reformin tarkoituksena arvellaan olleen hallinnolle eduksi, koska näennäinen maan yksityisomistus veisi pohjaa todelliselta maareformilta ja sosialismin kannatuksen kasvulta. Talonpoikia ei tilanne kuitenkaan tyydyttänyt, vaan he vaativat saada viljellä maata "isiensä tapaan".

Tsaari Aleksanteri III:n aikainen maatalousministeri Nikolai Bunge loi vuonna 1882 talonpoikais-maapankin, joka ryhtyi ostamaan maata suurtilallisilta ja myymään sitä talonpojille. Rahoituksesta perittävää korkoa kuitenkin pidettiin uutena verona. Maata siirtyi tälläkin menetelmällä toimettomilta suurtilallisilta mir-järjestelmään. Vastaavasti sisäasiainministerinä toiminut kreivi Dmitri Tolstoi perusti 1885 aatelis-maapankin, ja tähän liittyen peruuntui Bungen ajatus siitä, ettei maata saanut myydä kuin sitä itse muokkaavalle väestölle. Venäjän suurilukuinen maalaisaatelisto poistui osittain rahoineen länteen tuhlaamaan rahojaan.

Mir kaikessa sekavuudessaan ja monimutkaisuudessaan esti maatalouden kehitystä ja koneistusta.[4][6]

Lähteet

  1. ↑ Entsiklopeditšeski slovar Brokgauza i Jefrona (CD-rom): Mir v jurisprudentsii. Moskva: Adept, 2002 (alkuperäisjulkaisu 1890–1907).
  2. ↑ Alfred von Hedenström: ”4. Kansantalous ja finanssipoitiikka 1881–1994”, Venäjän historia 1878–1918, s. 79. (Suomennos saksasta V. Malinen) Otava, 1922.
  3. ↑ ”mir”, Tietojätti 2000, s. 543. Jyväskylä, Helsinki: Gummerus, 2000. ISBN 951-20-5809-X
  4. ↑ a b Jaakko Forsman: ”Mir”, Iso Tietosanakirja osa 8, s. 1128. Otava, 1935.
  5. ↑ Bolšaja Sovetskaja Entsiklopedija, tom 23, s. 209. Moskva: Sovetskaja Entsiklopedija, 1976.
  6. ↑ Alred von Hedenström: ”4. Kansantalous ja finanssipolitiikka 1881–1904, 11. Tsaari ja duuma 1906–1907”, Venäjän historia 1878–1918, s. 59-66. (suom. V. Malinen) Otava, 1922.