Napolinkeltainen

Tämän artikkelin tarkoituksena on käsitellä kysymystä Napolinkeltainen:stä, joka on viime aikoina noussut erityisen tärkeäksi, koska se vaikuttaa yhteiskunnan eri osa-alueisiin. Napolinkeltainen:n jälkeen on syntynyt keskusteluja ja kiistoja, jotka ovat kiinnittäneet asiantuntijoiden ja suuren yleisön huomion ja herättäneet kasvavaa kiinnostusta ymmärtää niiden vaikutukset ja seuraukset. Samoin Napolinkeltainen on ollut lukuisten tutkimusten ja tutkimusten kohteena, jotka pyrkivät selventämään sen monia puolia ja syventämään sen vaikutusta eri alueilla. Tässä mielessä Napolinkeltainen:een liittyviä olennaisia ​​näkökohtia käsitellään tarkoituksena tarjota kattava ja päivitetty näkemys tästä aiheesta.

Napolinkeltaista Ištarin portin juhlakulkuekäytävän lasitetuissa tiilireliefeissä, Babylonia noin 600 eaa. Kuva Pergamon-museosta.

Napolinkeltainen eli napolinkelta eli antimonikelta on punertavankeltainen väriaine. Sitä on käytetty öljyyn (taiteilijavärinä tavallisesti pellavaöljyyn) sekoitettuna maalina sekä emali-, keramiikka-, lasi- ja posliinivärinä. Se on 1702 keksittyä lyijyantimonaattia Pb3(SbO4)2. Aine on veteen liukenematonta jauhetta, joka on valon ja emästen kestävää, mutta muuttuu happojen ja rikkivedyn vaikutuksesta. Napolinkeltainen kuuluu niin sanottuihin normaaliväreihin. Sitä on saatavana vaaleampana ja tummempana sävynä sekä hieman harmahtavana ranskalaisena napolinkeltaisena.[1][2]

  • Lyijyantimonaattia sisältävä bindheimiitti, jota ei kuitenkaan ole käytetty väriaineena.
    Lyijyantimonaattia sisältävä bindheimiitti, jota ei kuitenkaan ole käytetty väriaineena.
  • Synteettistä napolinkeltaista.
    Synteettistä napolinkeltaista.

Lähteet

  1. ↑ Uusi tietosanakirja. (Osa 14, palsta 460, hakusana napolinkelta) Helsinki: Tietosanakirja oy, 1964.
  2. ↑ Konttinen, Riitta & Laajoki, Liisa: Taiteen sanakirja, s. 290–291. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-12841-8