Norjan kuninkaalliset ilmavoimat

Norjan kuninkaalliset ilmavoimat:n aihe on kiinnostanut jo pitkään, sen eri ulottuvuudet ja seuraukset ovat kiehtoneet niin tutkijoita, ammattilaisia ​​kuin alan asiantuntijoitakin. Historiallisesta alkuperästään nykyaikaisiin sovelluksiin Norjan kuninkaalliset ilmavoimat on osoittautunut jatkuvasti merkitykselliseksi ja erittäin tärkeäksi tutkimusalueeksi monissa yhteyksissä. Yhteiskunnan kehittyessä kiinnostus Norjan kuninkaalliset ilmavoimat:tä kohtaan on jatkuvaa, mikä osoittaa sen kykyä mukautua ja pysyä merkityksellisenä jatkuvasti muuttuvassa maailmassa. Tässä artikkelissa tutkimme Norjan kuninkaalliset ilmavoimat:n eri puolia ja sen vaikutuksia eri alueilla tavoitteenamme tarjota kokonaisvaltainen näkemys tästä kiehtovasta aiheesta.

Norjan ilmavoimat

Konetunnus
Norjan ilmavoimien tunnus
Norjan ilmavoimien tunnus

Norjan kuninkaalliset ilmavoimat (norj. Luftforsvaret) on virallisesti 10. marraskuuta 1944 perustettu Norjan asevoimien ilmapuolustuksesta vastaava puolustushaara, joka muodostettiin yhdistämällä maavoimien lentojoukot (Hærens Flyvåpen) ja merivoimien lentojoukot (Marinens Flyvevæsen). Kumpikin yhdistetyistä lentojoukoista oli perustettu vuonna 1915. Vuonna 1944 neljä perustettua Norjan ilmavoimien laivuetta olivat alkuperältään Yhdistyneen kuningaskunnan ilmavoimien norjalaisilla ohjaajilla miehitettyjä laivueita, jotka olivat sotineet Saksaa vastaan toisessa maailmansodassa Englannista käsin.

Alku maa- ja merivoimissa

M.F.12:n prototyyppi

Norja osti vuonna 1912 Saksasta Taube-lentokoneen ja Ranskasta Farman-lentokoneen. Norjalainen upseeri lähetettiin tuolloin Ranskaan lentokoulutukseen.

Norjassa aloitti vuonna 1914 toimintansa laivaston lentokonetehdas, Marinens Flyvebaatfabrikk Horteniin. Se rakensi lisenssillä ranskalaisia, saksalaisia, englantilaisia (Sopwith Baby) ja yhdysvaltalaisia lentokoneita Norjan puolustusvoimille. [1]

Tehtaan suunnittelemat konemallit
Malli Tyyppi Valmistusvuodet Lukumäärä
MF1 koulu 1915–1920 4
MF2 tiedustelu 1915–1917 3
MF3 tiedustelu 1917 4
MF4 tiedustelu 1918–1924 7
MF5 tiedustelu 1918–1922 9
MF6 koulu 1922 20
MF7 koulu 2
MF8 koulu 8
MF9 koulu 1925–1932 13
MF10 koulu 1929–1936 4
MF11 tiedustelu 1931–1939 26
MF12 koulu 1939 1

Tehtaan lisenssillä valmistamat konemallit olivat:

  • Sopwith Baby hävittäjä 1918–1925 8 [2]
  • Hansa Brandenburger tiedustelu 1920–1928 30
  • Douglas DT-2B torpedopommittaja 1925–1936 7[3]
  • ostettu kesällä 1920: Travemünde torpedopommittaja 2
  • ostettu Italiasta 1936: Breda BA T2: 5

Ensimmäisen maailmansodan lopulta lähtien Norjaan ostettiin muutamia lentokoneita, kuten Armeijan ilmavoimille kaksi Avro 504A ja kolme Avro 504K konetta.[4]

Norjan maavoimien kolme lennostoa ja Norjan laivaston ilma-ase organisoitiin uudelleen vuonna 1933. Niiden lentokonevahvuuksia alettiin nostaa ja lentokalustoa uusia.

Toinen maailmansota

Fokker C.V
Gloster Gladiator 9. huhtikuuta 1940 lähellä Osloa
Pääartikkeli: Toinen maailmansota

Toisen maailmansodan alkaessa norjalainen sotilaslentokonekalusto oli vanhentunutta. Norjalla ei ollut pommikoneita, vaan pelkästään meritiedustelukoneita ja hävittäjiä. Hävittäjistä tehokkain oli Gloster Gladiator, jonka Suomi totesi jo talvisodassa hävittäjänä täysin vanhentuneeksi. Gladiaattoreista vain seitsemän oli lentokunnossa. Kaluston runko oli Fokker C.V – niitä oli kaikkiaan 73 kappaletta pääosin Norjassa rakennettuina. Laivaston ilmavoimien 32 lentokonetta olivat ainoastaan tiedusteluun kykeneviä vesilentokoneita.

Norjan ilma-ase taisteli maahan hyökänneitä saksalaisia vastaan eri kentiltä käsin ennen maan antautumista. Osa lentäjistä pakeni Englantiin ja liittyi Kuninkaallisiin ilmavoimiin, joiden norjalaiset lentäjät koulutettiin Torontossa, Kanadassa, Catalina- ja Mosquito-kalustolle.

Nato-maa

Toisen maailmansodan jälkeen Norjan ilmavoimien aseostot kohdistuivat nopeasti vanhenevaan englantilaiseen ja yhdysvaltalaiseen kalustoon kuten Spitfire, Mosquito, Catalina, Airspeed Oxford ja Avro Anson. Lentokoneita Norjan ilmavoimilla oli 1940-luvulla 113 kappaletta.

Norjan ilmavoimien ensimmäinen suihkuhävittäjä oli 1947 ostettu brittiläisen De Havillandin Vampire. Norja liittyi Natoon vuonna 1949. Lähes pelkästään yhdysvaltalaisvalmisteisten lentokoneiden hankinta Norjan ilmavoimille alkoi 1950-luvun puolessavälissä. Norja osti tuolloin Thunderflash, Sabre- ja Thunderjet-hävittäjiä.

Norjalainen ilma-ase nykyisin

Norjan ilmavoimien F-16
Norjan ilmavoimien Bell 412SP -helikoptereita

Norjan ilmavoimein päätukikohdat ovat Gardermoen Oslon lähellä, Sola Stavangerin luona, Vaernes Trondheimin luona, Rygge Kaakkois-Norjassa ja Bodø Pohjois-Norjassa. Tukikohtien painopiste on pohjoisessa. Bodøn on sanottu olleen Yhdysvaltain vakoilulentokoneiden laskupaikka niiden Turkista tai Pakistanista alkaneiden Neuvostoliiton ylitysten jälkeen.

Nykyään kalusto koostuu F-16-hävittäjistä. Lentäjät koulutetaan myös pommitusrooliin.

Kalusto nykyisin

Katso myös: Luettelo Norjan ilmavoimien kalustosta
Ilma-alus Käyttö Version Lukumäärä
Bell 412 Kuljetushelikopteri 412SP 18
Canadair CF-5 Jatkokoulukone tai koelentokone CF-5 15
Dassault Falcon 20 VIP-kuljetukset ja elektroninen tiedustelu Falcon 20 2
1
Lockheed C-130 Hercules Kuljetuslentokone C-130H 6
Lockheed F-16 Fighting Falcon Hävittäjäpommittaja F-16AM/BM 57
Lockheed P-3 Orion Merivalvontakone P-3C UIP
P-3N 		4
2
NH Industries NH90 Kuljetushelikopteri NH-90 NFH 1
Saab Safari Koulukone Safari 16
Westland Lynx Pelastushelikopteri Lynx Mk.86 6
Westland Sea King Pelastushelikopteri Pelastushelikopteri 12

Lähteet

  1. ↑ "Norjan ilmavoimat", Ilmailu, n:7, 1961, s.23-24
  2. ↑ Blackburn s. 501
  3. ↑ Douglas s. 51-52
  4. ↑ Avro s.98-99

Aiheesta muualla

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Norjan kuninkaalliset ilmavoimat.