Tällä kertaa sukeltamme Ollako vai eikö, siinä pulma:n kiehtovaan maailmaan, aiheeseen, jota on kiinnostanut ja tutkittu vuosien ajan. Ollako vai eikö, siinä pulma on vanginnut akateemikkojen, tiedemiesten, taiteilijoiden ja harrastajien huomion, koska se on vaikuttanut yhteiskunnan eri osa-alueisiin. Tässä artikkelissa tutkimme erilaisia Ollako vai eikö, siinä pulma:een liittyviä näkökohtia sen alkuperästä ja kehityksestä sen merkitykseen nykyään. Lisäksi analysoimme aiheeseen liittyviä erilaisia näkökulmia ja mielipiteitä tavoitteenamme tarjota lukijoillemme kattava ja rikastuttava näkemys. Valmistaudu uppoutumaan Ollako vai eikö, siinä pulma:n jännittävään universumiin!
“Ollako vai eikö, siinä pulma” (englanniksi To be, or not to be, that is the question) on sitaatti William Shakespearen tragediasta Hamlet – Tanskan prinssi, 3. näytös, 1. kohtaus (suom. Yrjö Jylhä 1955). Tällä lauseella näytelmän sankari Hamlet aloittaa kuuluisan monologinsa, jossa hän pohtii itsemurhan tekemistä. Vaikka hän tuntee voimakasta kuolemankaipuuta ja haluaisi lopettaa tuskansa ja nukkua pois, se ei ole mahdollista kuolemaan kätkeytyvän tuntemattoman hämmentäessä mieltä. Tämä ”valju epäröinti” tekee meistä pelkureita, joiden kaikki hankkeet valuvat tyhjiin, pohdiskelee Hamlet monologissaan.[1]
Hamletin yksinpuhelu on länsimaisen kulttuurin eräs siteeratuimmista kohtauksista.[2] Sen ensimmäistä lausetta lainataan usein tilanteissa, joissa ollaan ihmiselämän eksistentiaalisten peruskysymysten ja vaikeiden ratkaisujen äärellä. Populaarikulttuurin kuvastoissa monologi on liitetty usein virheellisesti ns. hautausmaakohtaukseen (5. näytös 1. kohtaus), jossa Hamlet tarttuu edesmenneen hovinarri Yorickin pääkalloon lausuen: ”Voi Yorick parka! – Minä tunsin hänet…“.
Englanninkielinen teksti | Paavo Cajanderin suomennos (1879):[3] |
To be, or not to be, that is the question: |
Ollako vai ei olla, siinä pulma: |