Tässä artikkelissa tutkimme Ontuva Eriksson:n merkitystä nyky-yhteiskunnassa. Historiallisesta merkityksestään sen vaikutuksiin nykymaailmassa Ontuva Eriksson on ollut jatkuvan kiinnostuksen aihe niin tutkijoille, asiantuntijoille kuin jokapäiväisille ihmisille. Yksityiskohtaisen ja kattavan analyysin avulla tarkastelemme Ontuva Eriksson:n eri puolia ja sen vaikutuksia yhteiskunnan, kulttuurin ja jokapäiväisen elämän eri osa-alueisiin. Lisäksi käsittelemme Ontuva Eriksson:n ympärillä olevia kiistoja ja keskusteluja sekä sen kehitystä ajan myötä. Tämän artikkelin tarkoituksena on tarjota täydellinen ja tasapainoinen näkemys Ontuva Eriksson:stä, jotta se syventää ymmärrystä ja arvostusta nykyisessä kontekstissa.
Ontuva Eriksson on Tapio Rautavaaran säveltämä laulu, jonka hän levytti vuonna 1951.
Teksti on Oiva Paloheimon runosta "Kerjäläislegenda", joka on julkaistu Paloheimon ensimmäisessä, vuonna 1935 ilmestyneessä runokokoelmassa Vaeltava laulaja. Rautavaara ja Paloheimo asuivat kumpikin Helsingin Oulunkylässä, vain vähän matkan päässä toisistaan. Rautavaara kysyi Paloheimolta luvan runon levyttämiseen ja samalla nimen muuttamiseen päähenkilön, puistojen porteilla kerjäävän raajarikon mukaiseksi. Rautavaara työsti sävelmää pitkin kevättä 1951, yhtä aikaa saman levyn kääntöpuolelle tulleen Isoisän olkihatun kanssa. Levy-yhtiön tuottaja Toivo Kärki piti laulusta, mutta ei ehtinyt itse laulun sovittajaksi, joten hän kehotti Rautavaaraa kääntymään Georg Malmsténin puoleen. Sovituksesta tuli synkän ja surumielisen tekstin mukainen tummasävyinen piano- ja viulutausta.[1]
Laulu mielletään laveasti työväenmusiikiksikin.[2][3]
Rautavaaraa harmitti, että runo ei gramofonilevyn aikarajan vuoksi kokonaisuudessaan mahtunut levylle, yksi säkeistö piti jättää pois. Puuttuva viimeinen säkeistö kuuluu:
Hän rauhassa aamulla mennä saa
taas taivaan porttien luo.
Tosin vainajat tänne mukanaan
ei kukkaroita tuo.
Mutta tyhjä hattu ennenkin
sinun ansios ollut on.
Saat nukkua maksutta kuitenkin,
vai saatkohan, Eriksson?
Rautavaara suunnitteli laulun levyttämistä – pois jäänyt säkeistö mukaan lukien – uudelleen, kun kehittynyt tekniikka mahdollisti kolmea ja puolta minuuttia pitempien kappaleiden taltioinnin samalle levypuolelle. Aika ehti kuitenkin ajaa synkän ja surumielisen laulelman ohi ja ajatus jäi toteuttamatta.[4]