Seuraavassa artikkelissa aiomme syventyä aiheeseen Perniön kirkko, joka on herättänyt suurta kiinnostusta ja keskustelua viime aikoina. Alkuperäistään sen nykypäivän merkityksellisyyteen asti Perniön kirkko on ollut alan eri asiantuntijoiden tutkimuksen ja analyysin kohteena, ja he ovat tuoneet tähän aiheeseen erilaisia näkökulmia ja lähestymistapoja. Tämän artikkelin kautta tutkimme Perniön kirkko:n eri puolia sen käytännön vaikutuksista sen yhteiskuntaan kohdistuviin vaikutuksiin. Lisäksi tarkastelemme sen kehitystä ajan myötä ja analysoimme sen ympärillä olevia nykytrendejä. Perniön kirkko on epäilemättä kiehtova aihe, joka ansaitsee käsitellä tyhjentävästi ja kriittisesti, joten kutsumme sinut sisään tähän jännittävään maailmaan ja tutustumaan kaikkeen Perniön kirkko:n takana.
Perniön kirkko Bjärnå kyrka |
|
---|---|
Perniön kirkon itäpääty ja kellotapuli. |
|
Sijainti | Perniö |
Koordinaatit | |
Rakentamisvuosi | noin 1460–1480 |
Materiaali | harmaakivi |
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla |
Perniön kirkko (ruots. Bjärnå kyrka) on keskiaikainen kivikirkko, joka sijaitsee Perniön kirkonkylässä. Kivikirkko rakennettiin todennäköisesti noin vuosina 1460–1480.[1]
Kirkko on omistettu Pyhälle Laurille, kuten moni muukin suomalainen kirkko. Birgittalaisluostari oli alun perin 1441 päätetty sijoittaa Perniöön, mutta lopulliseksi sijoituspaikaksi tuli kuitenkin väliaikaisen Maskun Karinkylän jälkeen paikalle, joka nykyisin on Naantali.[1]
Kirkon suunnitteli sama rakennusmestari, jonka vastuulla olivat Kemiön, Sauvon ja Tenholan kirkot. Kirkossa ei juuri ole tehty muutoksia lukuun ottamatta 1700-luvulla rakennettua kaakkoista tukipilaria ja 1800-luvulla tehtyä ikkuna-aukkojen muutosta. Kirkon länsipääty jäljittelee selvästi itäuusmaalaisten kirkkojen päätykoristelua, itäpääty taas on samanlainen kuin kirkonrakentajan muut kirkot.[2]
Vuonna 2009 Museovirasto määritteli Perniön kirkon ja pappilat sekä näihin liittyvän kellotapulin ja lainamakasiinin yhdeksi Suomen valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä.[3]
Hiekkanen, Markus: Suomen keskiajan kivikirkot. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-861-9