Piispanhiippa

Tässä artikkelissa käsitellään aihetta Piispanhiippa, joka on herättänyt suurta kiinnostusta eri alueilla. Piispanhiippa on aihe, joka on herättänyt keskustelua ja keskustelua nyky-yhteiskunnassa, ja sen merkitys on kasvanut viime vuosina. Tämän artikkelin avulla pyrimme analysoimaan Piispanhiippa:een liittyviä eri näkökohtia ja tarjoamaan kattavan kuvan tästä aiheesta. Sen alkuperästä sen nykyiseen vaikutukseen tutkitaan erilaisia ​​näkökulmia ja mielipiteitä, jotta voidaan ymmärtää täysin Piispanhiippa:n merkitys nykyään.

Tämä artikkeli käsittelee ruokasientä. Kristillisen piispan käyttämää päähinettä käsittelee artikkeli mitra.
Piispanhiippa
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Sienet Fungi
Kaari: Kotelosienet Ascomycota
Alakaari: Pezizomycotina
Luokka: Pezizomycetes
Lahko: Pezizales
Heimo: Discinaceae
Suku: Korvasienet Gyromitra
Laji: infula
Kaksiosainen nimi

Gyromitra infula
(Schaeff.) Quél.[1]

Katso myös

  Piispanhiippa Commonsissa

Piispanhiippa (Gyromitra infula) on Pezizales-lahkoon kuuluva ruokasieni. Sen myrkyllisyydestä on ristiriitaista tietoa.[2]

Koko ja ulkonäkö

Piispanhiipan lakki on epämääräisen muotoinen ja se muistuttaa hieman korvasientä. Sienen lakki on tumman punertavan ruskea ja noin kymmenen senttiä korkea. Lakki on muodoltaan satulamainen tai piispan hiippaa muistuttava, josta sieni on saanut nimensä. Ohutmaltoinen ja ontto lakki on laakeapoimuinen. Piispanhiipan ontto ja vaalea jalka on melko lyhyt.[3] Itiöt ovat kooltaan noin 18-25 x 7-10 mikrometriä.[4]. Maultaan sieni on mieto, tuoksuton.[3]

Piispanhiipan itiölavassa voi esiintyä pieni kotelosieni, Sphaeronaemella helvellae[4].

Samankaltaisia lajeja

Pohjanpiispanhiippa (Gyromitra ambigua) on hyvin samankaltainen laji. Sen jalan sävy on heikon violetti ja sen itiöt ovat piispanhiipan itiöitä pienempiä.[3][5] Varma lajinmääritys on siten mahdollista vain mikroskoopilla. Keittämättömät pohjanpiispanhiipat ovat aiheuttaneet myrkytysoireita, ja koska lajien erottaminen ei onnistu ilman mikroskopiaa, piispanhiipat on syytä aina keittää ennen ruoanlaittoa.[3]Pohjanpiispanhiippa kasvaa paljaalla maalla[6].

Kasvuaika ja -paikka

Piispanhiipan itiöemät kasvavat syksyllä, elokuun lopulta aina marraskuuhun asti. Niitä tavataan yleisimmin kangasmetsissä, hakkuualueilla, lahojen kantojen yhteydessä, metsäteillä ja niiden ojien varsilla.[6][7][8]. Piispanhiippa on yleisempi Etelä- kuin Pohjois-Suomessa.[3][5]

Käyttö

Piispanhiippa on syötävä sieni, joskin se pitää keittää kuten korvasienet. Sitä voi käyttää korvasienen tavoin[5]. Piispanhiipan voi sekoittaa pohjanpiispanhiippaan, jonka tiedetään aiheuttaneen myrkytystapausten kaltaisia herkistymisreaktioita. Piispanhiippa säilyy kuivatettuna ja pakastettuna.[4]

Albin Schmalfußin teos Bischofsmütze vuodelta 1897.

Lähteet

  1. ↑ Taksonomian lähde: Index Fungorum Luettu 15.8.2008
  2. ↑ Sienet (Lista yleisimpiä ja kysytyimpiä sienimyrkytyksien aiheuttajia) 4.4.2007. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri. Arkistoitu 27.1.2012. Viitattu 15.12.2010.
  3. ↑ a b c d e Eriksson, K. & Kotiranta, H.: Käytännön sieniopas, s. 51. Kirjayhtymä, 1985. ISBN 951-26-2809-0
  4. ↑ a b c Wsoy 1987: Svengunnar Ryman, Ingmar Holmåsen: Suomen ja Pohjolan sienet
  5. ↑ a b c Valitut palat 1984: Sienestäjän tietokirja
  6. ↑ a b Otava 1993: Mauri Korhonen: Uusi Sienikirja
  7. ↑ www.luonnossa.com
  8. ↑ Yle.fi:Korvasieni vai piispanhiippa? (Arkistoitu – Internet Archive)