Tässä artikkelissa tutkimme Possessiivipronomini:n kiehtovaa maailmaa ja kaikkea, mitä sillä on tarjottavanaan. Possessiivipronomini kiinnostaa kaiken ikäisiä ja -taustaisia ihmisiä sen alkuperästä sen vaikutuksiin nyky-yhteiskunnassa. Näillä sivuilla analysoimme perusteellisesti Possessiivipronomini:n tärkeimpiä puolia, selvitämme sen mysteerit ja löydämme uusia puolia, joita et ehkä tiennyt. Valmistaudu uppoutumaan Possessiivipronomini:n löytö- ja oppimismatkalle, joka antaa sinulle epäilemättä uuden ja rikastuttavan näkökulman.
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Possessiivipronominit eli omistuspronominit ovat pronomineja, joita käytetään omistamisen ilmaisemiseen. Ne vastaavat merkitykseltään suomen persoonapronominien genetiivejä (minun, sinun, hänen, ...), ja kielissä, joissa niitä on ja substantiivit taipuvat genetiivissä, voidaan possessiivipronominit käsittää persoonapronominien genetiiveiksi. Possessiivipronomineja on useimmissa indoeurooppalaisissa kielissä, mutta ei yleisen käsityksen mukaan esimerkiksi suomessa.
Suomessa ei ole varsinaisia possessiivipronomineja, vaan niiden asemesta käytetään substantiiviin liitettyä possessiivisuffikseja. Lisäksi substantiivin edellä voi olla persoonapronominin genetiivi, mutta sen voi myös jättää pois. Puhekielessä kuitenkin possessiivisuffiksi jätetään usein pois ja käytetään vain persoonapronominin genetiiviä, mutta tätä ei yleiskielessä pidetä hyväksyttävänä.lähde?
Englannin kielessä possessiivipronomineista on yleensä kaksi muotoa sen mukaan, onko pronomini pääsanan edellä vai jäljessä:
Possessiivipronominit eri persoonissa:
Skandinaaviset kielet, eli mm. norja, ruotsi ja tanska käyttävät lähes samannäköisiä possessiivipronomineja: yksikön 1. persoonassa et(t)-sanojen kanssa sanaa mit(t), en-sanojen kanssa sanaa min, toisessa persoonassa dit(t) ja din, kolmannessa persoonassa hans tai hennes, monikon ensimmäisessä vår (en-sanat), vårt (ett-sanat) tai våra (monikko), toisessa er (en-sanat), ert (ett-sanat) tai era (monikko) ja monikon kolmannessa persoonassa suvusta tai luvusta riippumatta sanaa deras. Muotojen hans, hennes tai deras sijasta käytetään muotoja sin, sit(t), tai sina silloin, kun omistaja on sama kuin lauseen subjekti.
Ranskan kielessä possessiivipronominit taipuvat pääsanansa (omistetun esineen, eivät siis omistajan) kanssa samassa suvussa ja luvussa. Pronominit ovat eri persoonissa seuraavat:
Jos possessiivipronomini ei ole välittömästi pääsanansa edellä vaan esimerkiksi predikatiivina, käytetään eri persoonissa seuraavia muotoja:
Täten esimerkiksi c'est le mien = se on minun. Näistä pronomineista muodostetaan monikkomuodot lisäämällä pronominin loppuun -s ja korvaamalla artikkeli le tai la artikkelilla les.
Italiassa käytetään possessiivipronomineja samoin kuin ranskassa:
Esperantossa persoonapronomineja mi (minä), vi (sinä, te), ci (sinä, käytetään vain tyylisyistä) li (hän, mask.), ši (hän, fem.), ni (me) ja ili (he) sekä pronominia ĝi (se) vastaavat possessiivipronominit muodostetaan päätteellä -a: mia (minun), via (sinun, teidän), cia (sinun, käytetään vain tyylisyistä), lia (hänen, mask.), šia (hänen, fem.), nia (meidän), ilia (heidän) ja ĝia (sen).