Publius Quinctilius Varus

Nykyään Publius Quinctilius Varus on aihe, josta puhutaan jatkuvasti ja joka herättää edelleen suurta kiinnostusta yhteiskunnassa. Vuosien ajan Publius Quinctilius Varus on osoittautunut ratkaisevaksi tekijäksi jokapäiväisessä elämässämme politiikasta teknologiaan, mukaan lukien kulttuuri ja talous. Sen vaikutus on niin merkittävä, ettei se jätä ketään välinpitämättömäksi, sillä Publius Quinctilius Varus on onnistunut vangitsemaan asiantuntijoiden, asiantuntijoiden ja suuren yleisön huomion. Tässä artikkelissa perehdymme Publius Quinctilius Varus:n kiehtovaan maailmaan ymmärtääksemme sen tärkeyden, seuraukset ja sen vaikutuksen, joka sillä on ollut ja tulee olemaan elämäämme.

Publius Quinctilius Varus (noin 53 eaa. – 9 jaa.) oli roomalainen kenraali ja Germanian maaherra 7–9 jaa. Arminiuksen johtamat germaanit voittivat Teutoburgin metsässä Varuksen johtamat kolme legioonaa, ja Varus teki taistelun loppuvaiheessa itsemurhan. Tappio oli valtava järkytys ja pysäytti Rooman laajentumisen Reinille.[1]

Varus kuului vanhaan patriisisukuun, jolla ei ollut juuri poliittista vaikutusvaltaa. Hänen isänsä Sextus Quinctilius Varus osallistui Julius Caesarin salamurhaan, ja teki itsemurhan Filippoin taistelun jälkeen vuonna 42 eaa. Publius Quinctilius Varuksesta tuli jo varhain Octavianuksen, tulevan keisari Augustuksen, kannattaja. Varus kohensi asemaansa Augustuksen hallintokoneistossa menemällä naimisiin Augustuksen neuvonantajan Marcus Vipsanius Agrippan tyttären kanssa. Vuonna 13 eaa. hän oli konsulina yhdessä tulevan keisarin Tiberiuksen kanssa. Varus sai Afrikan provinssin prokonsulin viran vuosiksi 7–6 eaa., ja hänestä tuli myös Syyrian legaatti 6–3 eaa. Juudeassa syttyi kapina Herodes I Suuren kuoltua vuonna 4 eaa. Varus murskasi kapinalliset tehokkaasti ja palautti Rooman hallinnon alueelle. Roomalaiset lähteet eivät kuitenkaan mainitse kyseistä tapahtumaa ja Josephus jää yksin tapahtuman ainoaksi lähteeksi. Kuitenkin, Varuksen kyvykkyydestä vakuuttunut Augustus lähetti tämän lopulta vuonna 7 jaa. Rooman valtakunnan rajaseudulle, Reinin itäpuolelle, jossa Varus toimi legaattina eli sekä sotapäällikkönä että maaherrana. Hänen tehtävänään oli vakiinnuttaa Rooman toimi- ja tuomiovalta vastavalloitetulla alueella. [1][2]

Saavuttuaan Germaniaan Varus aloitti sen voimakkaan roomalaistamisen. Varuksen toimet nostattivat useat germaaniheimot vastarintaan. Keruskien taitava päällikkö Arminius nousi salassa pidetyn vastarinnan johtoon. Syyskuussa vuonna 9 Arminius onnistui johtamaan talvileiriin siirtymässä olleen Varuksen ansaan. Varukselle oli ilmoitettu, että eräs kaukainen heimo oli noussut kapinaan. Varus päätti kukistaa kapinan matkalla talvileiriin ja johti legioonansa Teutoburgin metsään, jossa Arminiuksen kokoamat germaanijoukot odottivat heitä. Maasto oli epäedullinen roomalaisten taistelutaktiikan kannalta, ja rankkasateet tekivät mutaisista rinteistä vaikeakulkuisia. Marssi metsän läpi kesti kolme päivää. Sen aikana roomalaiset tuhottiin täysin. Varus teki lopulta itsemurhan heittäytymällä miekkaansa.[1]

Ikääntyvä Augustus oli surun murtama saatuaan kuulla hirvittävästä tappiosta. Hänen kerrotaan valittaneen: ”Varus, Varus, anna takaisin legioonani!” Rooma menetti kaikki Reinin itäpuolella olleet alueensa, ja Varuksesta tehtiin Augustuksen epäonnistuneen Germania-politiikan syntipukki.[1] Taistelussa tuhoutuneiden legioonien numeroita ei enää koskaan käytetty[2]. Keisari Augustus ymmärsi tappion laajemmat seuraukset: Rooma olisi suojaton, jos germaanit lähtisivät etenemään kohti pääkaupunkia. Germania-hankkeeseen uhratut varat olivat menneet hukkaan. Lisäksi keisari erotti kaikki germaanista syntyperää olevat henkivartijansa ja karkotti heidät valtakunnastaan. Uusia legioonia värvättiin ja maa oli lähes poikkeustilassa.[3]

Lähteet

  • Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: Antiikin käsikirja. Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4

Viitteet

  1. ↑ a b c d Publius Quinctilius Varus Encyclopaedia Britannica. Britannica Academic. Encyclopædia Britannica Inc. Viitattu 14.9.2015. (englanti)
  2. ↑ a b Castrén & Pietilä-Castrén 2000, s. 617
  3. ↑ Granzow Busch, Niels-Peter: Petturi vai vapauttaja? Tieteen Kuvalehti Historia, 2009, nro 12, s. 46. Bonnier. ISSN 0806-5209