Raivolan ortodoksinen kirkko
Tämän päivän artikkelissa perehdymme Raivolan ortodoksinen kirkko:een, aiheeseen, joka on herättänyt monien ihmisten kiinnostuksen historian aikana. Se on laaja ja monipuolinen käsite, joka kattaa eri näkökohtia sen vaikutuksista yhteiskuntaan ja sen merkitykseen henkilökohtaisella tasolla. Raivolan ortodoksinen kirkko on ollut tutkimuksen, keskustelun ja pohdinnan kohteena, synnyttänyt ristiriitaisia mielipiteitä ja nostanut esiin perustavanlaatuisia kysymyksiä. Tämän artikkelin aikana tutkimme erilaisia lähestymistapoja ja näkökulmia, jotka ovat nousseet esiin Raivolan ortodoksinen kirkko:n ympärillä, tavoitteenamme tarjota täydellinen ja rikastuttava näkemys tästä erittäin tärkeästä aiheesta. Liity meihin tälle Raivolan ortodoksinen kirkko:n kiertueelle ja tutustu kaikkeen, mitä tällä kiehtovalla aiheella on tarjota!
Raivolan ortodoksinen Pyhän Nikolaoksen kirkko oli Terijoen ortodoksiseen seurakuntaan kuulunut kirkko Karjalankannaksen Raivolassa.
Raivolassa on ollut useitakin ortodoksisia kirkkoja. Seurakunnallista toimintaa siellä oli jo vuonna 1801, ja vuonna 1820 siitä muodostettiin oma seurakuntansa.[1] Vuonna 1802 seurakunnalle siirrettiin kreivi I. Saltykovin maatilalta Lintulasta edellisenä vuonna rakennettu pyhäkkö. Se purettiin myöhemmin vanhuuttaan.[1]
Viimeisin kirkko, puusta rakennettu valmistui vuonna 1881.[1] Se oli pyhitetty Pyhälle Nikolaukselle. Kirkko oli ulkoasultaan jonkin verran saman näköinen kuin Hangon ortodoksinen kirkko[2]. Vuonna 1907 kirkkoa laajennettiin rakentamalla esihuone. Kelloja oli seitsemän, joista suurin Pietarissa vuonna 1896 valettu painoi 1 376 kiloa, muut kellot painoivat 200 kg, 72 kg, 42 kg, 20 kg, 16 kg ja 12 kg. Kirkon esineistö oli runsas, koska sinne sijoitettiin paljon muista purkamaan joudutuista kirkoista peräisin ollutta esineistöä. Kirkossa oli uunilämmitys eli yksi uuni ja kaksi kamiinaa.[1]
Raivolan seurakunta lakkautettiin itsenäisenä vuonna 1931 ja liitettiin Terijoen seurakuntaan.[3] Kirkossa toimitti palveluksia Terijoen seurakunnan papisto.
Kirkon vieressä oli suuri puuhuvila jossa asui runoilija Edith Södergran.
Kirkon esineitä saatiin jossain määrin evakkoon talvisodan alussa, itse kirkko tuhoutui rintaman kulkiessa sen yli. Jatkosodan alussa kun suomalaiset palasivat paikkakunnalle, kirkko havaittiin kokonaan kadonneeksi, vain hautausmaa oli osittain jäljellä.
Kirkosta rakennettiin vuonna 1977 väliaikainen julkisivukulissi Lohjalle Edith Södergranin elämäkertaelokuvan Maa jota ei ole kuvauksia varten. Kirkon sisäkuvat kuvattiin Hangon kirkossa joka on riittävän samankaltainen kuin tuhoutunut kirkko.
Lähteet
- Koponen Paavo: Karjalan kirkkokummut. Espoo: Tammi, 1999. ISBN 951-31-1431-7
- Thomenius Kristina & Laukkanen Minna (toim.): Karjalan ja Petsamon ortodoksiset kirkot ja kirkkotaide. Lappeenranta: Etelä-Karjalan taidemuseon julkaisuja 18:1b, 1997. ISBN 951-785-018-2
- Pohjola Leo: Vaienneet temppelit – Suomen Neuvostoliitolle luovuttaman alueen kirkot sanoin ja kuvin, s. 196, 200. Jyväskylä: Kustannusliike Pohjola, 1953.