Ranskan Länsi-Afrikka

Artikkelissa Ranskan Länsi-Afrikka syvennymme aiheeseen, joka koskettaa meitä kaikkia tavalla tai toisella. Iästämme, ammatistamme tai henkilökohtaisista kiinnostuksen kohteistamme riippumatta tämä aihe on tärkeä kaikille. Näitä linjoja pitkin tutkimme erilaisia ​​näkökohtia, tietoja ja mielipiteitä liittyen Ranskan Länsi-Afrikka:een, tavoitteenamme tarjota laaja ja täydellinen näkemys aiheesta. Olipa meille tuttu Ranskan Länsi-Afrikka tai se on ensimmäinen kerta, kun kuulemme siitä, tämä artikkeli kehottaa meitä pohtimaan, oppimaan ja kyseenalaistamaan omaa ymmärrystämme Ranskan Länsi-Afrikka:stä.

Ranskan Länsi-Afrikka
Afrique occidentale française
1895–1958
lippu

Ranskan Länsi-Afrikka (tummanvihreällä) toisen maailmansodan jälkeen.
Ranskan Länsi-Afrikka (tummanvihreällä) toisen maailmansodan jälkeen.

Valtiomuoto Ranskan siirtomaiden liittovaltio
Pääkaupunki Saint-Louis (1895–1902)
Dakar (1902–1958)
Pinta-ala
– yhteensä 4 689 000 km² 
Viralliset kielet ranska
Valuutta frangi (–1945)
CFA-frangi (1945–)
Edeltäjät Dahomeyn, Norsunluurannikon, Ranskan Guinean, Ranskan Sudanin ja Senegalin siirtomaat
Seuraajat Dahomeyn tasavallan lippu Dahomeyn tasavalta
 Guinea
 Malin liittovaltio
 Mauritania
 Niger
 Norsunluurannikko
 Ylä-Volta

Ranskan Länsi-Afrikka[1] (ransk. Afrique occidentale française, AOF) oli vuosina 1895–1904 perustettu Ranskan siirtomaa-alue Länsi-Afrikassa. Siihen kuuluivat nykyisten Beninin, Burkina Fason, Guinean, Malin, Mauritanian, Nigerin, Norsunluurannikon ja Senegalin alueet. Siirtomaan hallinnollinen keskus oli Dakar.[2]

Alueesta tuli vuonna 1904 ranskalaisen kenraalikuvernöörin johtama siirtomaa-alueiden liitto. Niiden väliset rajat muuttuivat useaan kertaan. Siirtomaiden johdossa olivat kenraalikuvernöörin alaiset varakuvernöörit neuvonantajineen. Myöhemmin kenraalikuvernöörin yhteyteen perustettiin neuvoa-antava suuri neuvosto. Toisen maailmansodan aikana Ranskan Länsi-Afrikka oli Vichyn hallituksen alainen vuoteen 1942. Sodan jälkeen siirtomaihin perustettiin alueparlamentit, joilla oli oikeus päättää budjetista ja valita edustajia Ranskan kansalliskokoukseen, tasavallan neuvostoon ja Ranskan unionin yleiskokoukseen.[3]

Ranskan Länsi-Afrikka hajosi vuonna 1958, jolloin Ranskan Guinea julistautui itsenäiseksi.[3] Muut siirtomaat, Dahomey, Mauritania, Niger, Norsunluurannikko, Ylä-Volta sekä entisen Ranskan Sudanin ja Senegalin muodostama Malin liittovaltio itsenäistyivät vuonna 1960.[2]

Vaikutusvallan vähentyminen

Pääartikkeli: Ranskan vaikutusvallan vähentyminen Länsi-Afrikassa

Ranskan siirtomaavallan päättyessä ja siirtokuntien itsenäistyessä Ranskan vaikutusvalta alkoi vähentyä useimmissa Länsi-Afrikan maissa 1960-luvulla. Vuosina 1964-1995 Ranska osallistui ainakin 30 suoraan sotilaalliseen väliintuloon.[4] Entinen siirtomaavalta piti Länsi-Afrikkaa ja Sahelia "luonnollisen leviämisen ja vaikutusvallan tilana". Ranskan sotilaallinen läsnäolo Afrikassa mahdollisti sen, että Ranska oli ranskankielisen Afrikan konfliktinratkaisu- ja hallintamekanismien ytimessä. Tämän takia sillä on paikka YK:n turvallisuusneuvostossa.[5] Sotilaallisen läsnäolon vähentyminen 2020-luvulla pakotti Ranskan hallinnon muuttamaan Afrikka-strategiaansa. Marraskussa 2024 presidentti Emmanuel Macronille esitellyn raportin mukaan Ranska aikoo vähentää entisestään sotilaallista läsnäoloaan Afrikassa.[6]

Lähteet

  1. ↑ Pieni tietosanakirja, s. 1133. Otava, 1925–1928. Runeberg-projekti.
  2. ↑ a b Afrika: Entsiklopeditšeski slovar, tom 2, s. 520. Moskva: Sovetskaja entsiklopedija, 1987. (venäjäksi)
  3. ↑ a b Imperato, Pascal James & Imperato, Gavin H.: Historical Dictionary of Mali, s. 5–6. (Neljäs laitos) Lanham: Scarecrow Press, 2008. ISBN 978-0-8108-5603-5 (englanniksi)
  4. ↑ Why does France have military bases in Africa? bbc.com. 6.11.2023. Viitattu 2.1.2025. (englanniksi)
  5. ↑ Why does France have military bases in Africa? bbc.com. 6.11.2023. Viitattu 2.1.2025. (englanniksi)
  6. ↑ Turvallisuuspolitiikka | Ranskan sotilaat lähtevät vähitellen Afrikasta ja jättävät jälkeensä valtatyhjiön – Sen saattaa täyttää Venäjä Helsingin Sanomat. 2.1.2025. Viitattu 2.1.2025.

Aiheesta muualla