Ratakatu

Tässä artikkelissa tutkimme Ratakatu:n kiehtovaa maailmaa, aihetta, joka on kiinnittänyt miljoonien ihmisten huomion ympäri maailmaa. Ratakatu on jättänyt lähtemättömän jäljen populaarikulttuuriin aina historiallisesta alkuperästään ja vaikutuksestaan ​​moderniin yhteiskuntaan. Näillä sivuilla perehdymme sen eri puoliin ja löydämme sen merkityksen niinkin erilaisilla aloilla kuin tiede, taide, teknologia ja politiikka. Tämä artikkeli vie sinut rikastuttavalle matkalle läpi kaiken, mitä Ratakatu tarjoaa. Valmistaudu uppoutumaan jännittävään universumiin, joka on täynnä yllätyksiä, sillä näissä riveissä Ratakatu on kiistaton päähenkilö.

Selim A. Lindqvistin ja Elia Heikelin suunnittelema rakennus osoitteessa Ratakatu 1c–3 / Yrjönkatu 2b. Rakennettu 1889.
Helsingin normaalilyseo osoitteessa Ratakatu 6a (alun perin 2). Rakennus valmistui vuonna 1878 arkkitehti F. A. Sjöströmin suunnittelemana.
Suojelupoliisin entinen päämaja Ratakadun ja Fredrikinkadun risteyksessä. Ratakadun puoleinen kadunnumero on 12.

Ratakatu (ruots. Bangatan) on katu Helsingin kantakaupungissa. Katu alkaa Korkeavuorenkadulta ja kulkee Fredrikinkadulle, jonka toisella puolella sijaitsee Fredrikintori. Kadun alkupää Korkeavuorenkadun ja Yrjönkadun välillä kuuluu Kaartinkaupungin kaupunginosaan ja loppuosa Punavuoreen. Yrjönkadun ja Laivurinrinteen välisellä osuudella katu on Punavuoren ja Ullanlinnan kaupunginosien raja.[1]

Katu on saanut nimensä tehtailija Erik Röön 1800-luvun puolivälissä Ruoholahteen siirretyn köydenpunontaradan mukaan.[2] Kadun alkuperäinen ruotsinkielinen kirjoitusasu vuodesta 1842 lähtien oli Ban Gatan, vuoden 1866 karttaliitteen mukainen suomenkielinen nimi oli Paanakatu. Jo vuonna 1881 käytössä ollut Ratakatu lisättiin karttaan 1890-luvulla. Nykyiset kirjoitusasut Ratakatu–Bangatan vahvistettiin virallisesti vuonna 1909.[2]

Poikkikadut koillisesta luoteeseen

Lähteet

  1. ↑ Helsingin karttapalvelu kartta.hel.fi. Viitattu 10.6.2021.
  2. ↑ a b Helsingin kadunnimet, s. 131. Helsingin kaupungin nimistötoimikunta, 1981. Teoksen verkkoversio.