Rauta(III)hydroksidi

Tässä artikkelissa aiomme tutkia aihetta Rauta(III)hydroksidi, aihe, joka on kiinnittänyt monien ihmisten huomion viime vuosina. Rauta(III)hydroksidi on monitahoinen aihe, joka on ollut tutkimuksen ja keskustelun aiheena jo pitkään. Kautta historian Rauta(III)hydroksidi:llä on ollut ratkaiseva rooli ihmiselämän eri osa-alueilla tieteestä kulttuuriin, politiikkaan ja yhteiskuntaan yleensä. Tässä artikkelissa sukeltamme Rauta(III)hydroksidi:n eri ulottuvuuksiin ja yritämme valaista sen vaikutuksia ja vaikutuksia nykymaailmaan. Yksityiskohtaisen ja kattavan analyysin avulla yritämme tarjota täydellisen kuvan Rauta(III)hydroksidi:stä ja sen merkityksestä tänään.

Rauta(III)hydroksidi
Tunnisteet
CAS-numero 20344-49-4
PubChem CID 91502
Ominaisuudet
Molekyylikaava Fe(OH)3
Moolimassa 106,874 g/mol
Ulkomuoto Punaruskeaa kiteistä ainetta[1]
Tiheys 3,4–3,9 g/cm3[2]
3,1 g/cm3[3]
Liukoisuus veteen Ei liukene[1]

Rauta(III)hydroksidi eli ferrihydroksidi (Fe(OH)3) on epäorgaaninen raudan yhdiste, jonka kaava esitetään usein vesipitoisen rauta(III)oksidin muodossa (Fe2O3·n H2O). Tässä n on tyypillisimmin 1, 2 tai 3. Yhdistettä käytetään väriaineena ja adsorbenttina.

Ominaisuudet

Huoneenlämpötilassa rauta(III)hydroksidi on punaruskeata kiinteää ainetta, joka kuumennettaessa muuttuu rauta(III)oksidiksi. Yhdiste ei liukene veteen eikä alkoholeihin. Rauta(III)hydroksidin happo-emäsluonne on vallitsevasti emäksinen, mutta sillä on myös amfoteerisia ominaisuuksia ja se liukenee väkeviin emäksisiin liuoksiin muodostaen feraatteja.[1][2][4][5]

Valmistus

Rauta(III)hydroksidia voidaan valmistaa saostamalla sitä rauta(III)-ioneja sisältävästä liuoksesta ammoniakin tai alkalimetallihydroksidin esimerkiksi natriumhydroksidin avulla. Saostunut tuote on usein amorfista.[1][2]

Fe3+(aq) + 3 NaOH(aq) → Fe(OH)3(s) + 3 Na+(aq)

Rauta(III)hydroksidia saadaan myös hydrolysoimalla rauta(III)alkoksideja. Myös rauta(II)hydroksidi hapettuu herkäksi rauta(III)hydroksidiksi.[2][1]

Käyttö

Rauta(III)hydroksidia käytetään adsorboivana aineena kaasujen puhdistuksessa, abrasiiveissa sekä keltaisissa ja punaisissa väriaineissa.[1][2]

Lähteet

  1. ↑ a b c d e f E. M. Karamäki: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 187. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3
  2. ↑ a b c d e Alan M. Stolzenberg: Iron Compounds, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2001 Teoksen verkkoversio Viitattu 2.12.2010
  3. ↑ Haynes, William M. (toim.): CRC Handbook of Chemistry and Physics, s. 4-67. (97. painos) CRC Press, 2016. ISBN 9781439814628 Kirja Googlen teoshaussa Viitattu 18.12.2020. (englanniksi)
  4. ↑ Thomas Scott, Mary Eagleson: Concise encyclopedia chemistry, s. 554. Walter de Gruyter, 1994. ISBN 978-3110114515 Kirja Googlen teoshaussa Viitattu 2.12.2010. (englanniksi)
  5. ↑ Amit Arora: Text Book Of Inorganic Chemistry, s. 692. Discovery Publishing House, 2005. ISBN 978-8183560139 Kirja Googlen teoshaussa Viitattu 2.12.2010. (englanniksi)