Tässä artikkelissa tutkimme Reilun kaupan kaupunki:tä yksityiskohtaisesti ja analysoimme sen vaikutusta eri näkökulmissa ja yhteyksissä. Syntymisestään nykypäivään Reilun kaupan kaupunki on ollut kiinnostuksen ja keskustelun kohteena useilla sektoreilla, mikä on synnyttänyt ristiriitaisia mielipiteitä ja syvällisiä pohdiskeluja. Kaikilla näillä sivuilla syvennymme sen merkitykseen, vaikutukseen ja merkitykseen pyrkien ymmärtämään täysin sen laajuutta ja vaikutusta. Käsittelemme kriittisen ja reflektoivan lähestymistavan avulla erilaisia näkökulmia ja lähestymistapoja Reilun kaupan kaupunki:een rikastaaksemme analyysiä ja edistääksemme rikastuttavaa keskustelua.
Reilun kaupan kaupunki on Fairtrade-järjestön myöntämä huomionosoitus kaupungille, joka on toiminut reilun kaupan tuotteiden edistämiseksi.
Reilun kaupan kaupunki -kampanja järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2001 Garstangissa, Lancashiressä. Bruce Crowther, paikallisen Oxfam-järjestön aktiivi, oli kampanjan ideoija. Kampanjan tavoitteena oli tehdä tunnetuksi reilun kaupan tuotteita ja se onnistui hyvin. Muutamassa kuukaudessa reilun kaupan tuotteiden tunnettuvuus ylitti 70 prosenttia ja tuotteiden myynti kasvoi merkittävästi. Kampanjan aikana Garstang aloitti yhteistyön reilun länsiafrikkalaisten kaupan kaakaota tuottavien maatilojen kanssa.
Kampanjan herättäessä huomiota myös Garstangin ulkopuolella, Fairtrade Foundation julkaisi reuilun kaupan kaupungin tavoitteet ja toimintaohjelman. Vuosien 2001–2006 välillä yli 209 kaupungille Britanniassa myönnettiin reilun kaupan kaupungin arvo. Kampanja laajennettiin manner-Eurooppaan ja perustettiin Fairtrade Towns in Europe. Myös Euroopan komissio on mukana rahoittamassa hanketta.
Marraskuussa 2006 järjestiin ensimmäinen reilun kaupan kaupunkien konferenssi Lontoossa. Sen tavoitteena oli:
Järjestyksessään toinen konferenssi järjestettiin Brysselissä tammikuussa 2008.
Reilun kaupan kaupunkeja oli huhtikuussa 2013 jo 1 288, ja ne sijaitsivat 24 valtiossa.[1]
Reilun kaupan kaupungin kriteerit vaihtelevat hieman maittain, mutta lähes kaikkien maiden kriteereissä on viisi perusvaatimusta:[2]