Richard Pipes
Nykymaailmassa Richard Pipes:stä on tullut erittäin tärkeä ja suuren yleisön kiinnostava aihe. Sen vaikutukset ylittävät rajat ja kattavat jokapäiväisen elämän eri osa-alueet terveydestä talouteen, mukaan lukien teknologia ja kulttuuri. _Var1 on kiinnittänyt tutkijoiden, tutkijoiden, liikemiesten, aktivistien ja suuren yleisön huomion ja synnyttänyt kaikenlaisia keskusteluja, tutkimuksia ja toimia. Sen vaikutus on kiistaton, ja sen tutkiminen on ratkaisevan tärkeää ymmärtääksemme paremmin maailmaa, jossa elämme. Tässä artikkelissa tutkimme Richard Pipes:n eri puolia ja sen merkitystä nykyisessä yhteiskunnassamme, analysoimme sen vaikutusta globaalilla tasolla ja pohdimme sen mahdollisia tulevia vaikutuksia.
Richard Edgar Pipes (11. heinäkuuta 1923 – 17. toukokuuta 2018[1]) oli historioitsija. Hän syntyi Puolassa juutalaiseen perheeseen, mutta muutti vuonna 1940 Yhdysvaltoihin, jonka kansalainen hän on ollut vuodesta 1943.
Pipes opetti vuosikymmeniä Harvardissa. Hän tuli tunnetuksi kirjoituksillaan Venäjän historiasta ja johti 1970-luvulla Team B:tä, joka pyrki selvittämään Neuvostoliiton toimia ja väitettyjä Yhdysvaltoihin kohdistettuja uhkia.
Vuodesta 1981 lähtien Pipes toimi presidentti Ronald Reaganin turvallisuuspoliittisena avustajana, ja hänellä oli keskeinen vaikutus Reaganin johdolla toteutettuun ulkopolitiikkaan. Hänen vaikutuksestaan Yhdysvallat luopui George Kennanin vuonna 1947 hahmottelemasta patoamispolitiikasta, joka oli tarkoittanut, että Yhdysvaltain ja sen liittolaisten oli estettävä Neuvostoliiton vallan laajeneminen, kunnes neuvostojärjestelmä luhistuisi omaan mahdottomuuteensa. Pipesin ja Reaganin mielestä ei pitänyt jäädä odottamaan Neuvostoliiton sisäistä luhistumista ja kommunismin häviötä, vaan ryhtyä jouduttamaan sitä.[2]
Pipes on American Academy of Arts and Sciencesin jäsen ja vuoden 2007 National Humanities Medalilla palkittu. Hänen poikansa on Lähi-itä-spesialisti Daniel Pipes.
Lähteet
- ↑ Richard Pipes, Historian of Russia and Reagan Aide, Dies at 94
- ↑ Max Jakobson: Tilinpäätös, s. 246–248. Helsinki: Otava, 2003. ISBN 951-1-18856-9.
