Routa

Routa on jäätynyttä maavettä. Tyypillinen roudan syvyys Suomessa on talvisaikaan 0–200 cm. Jos routa ei ehdi kesän aikana kokonaan sulaa, sitä kutsutaan ikiroudaksi. Pysyvä routa peittää noin 20 % maapallon maapinta-alasta. Routiminen eli roudan kosteuden kasvu johtuu maaperän kapillaarisesta imusta ja on merkittävä yleensä silttimaalajeilla. Karkeammassa maa-aineksessa kapillaarinen imu on pientä, kun taas savipitoisessa maassa imu on voimakasta, mutta virtausnopeus niin pieni, ettei roudan kosteus ehdi kasvaa talven aikana.

Routa voi aiheuttaa vaurioita rakennusten perustuksille. Roudasta mahdollisesti kärsivät rakenteet on perustettava roudan keskimääräistä esiintymissyvyyttä syvemmälle, sillä rakenteet johtavat lämpöä maaperää paremmin. Siksi maaperä jäätyy niiden ympärillä syvemmälle kuin muualla. Routimiseksi kutsuttu ilmiö aiheuttaa tilavuuden muutoksia maaperässä, jolloin rakenteet voivat siirtyillä ja maanpinta kohota, kun vesi vie jäätyessään ja siten laajetessaan enemmän tilaa. Routa aiheuttaa myös esimerkiksi kivien nousemista talven aikana peltojen pintaan. Lisäksi se vaikuttaa kasvillisuuteen sekä nopeuttavasti pintavaluntaan. Routa on myös merkittävä teiden kuntoon vaikuttava tekijä, päällystetyille teille se aiheuttaa tyypillisesti murtumavaurioita, päällystämättömillä teillä se näkyy kelirikkona. Routarajalla tarkoitetaan sitä maan syvyyttä, johon asti routa ulottuu.

Routaan tulee erilainen rakenne eri maalajeissa. Karkearakeiseen maahan tulee onteloroutaa, jossa vesi jäätyy koloihin, jolloin maa-aineksen kokonaistilavuus ei kasva. Tiiviimpään maahan tulee massiivista routaa, jolloin maa-aines laajenee ja sen kantavuus paranee. Kerrosrouta on 20–30 cm paksuina kerroksina maalajeissa, joiden kapillaarinen nousukorkeus on suuri ja vedenjohtavuus kohtalainen.^[1]

• Kryoturbaatio