Ruusujen sota

Nykyään Ruusujen sota on edelleen ajankohtainen aihe, joka herättää suurta kiinnostusta ja keskustelua yhteiskunnassa. Tätä kysymystä ovat tutkineet ja tutkineet alan asiantuntijat, jotka ovat yrittäneet löytää vastauksia Ruusujen sota:een liittyviin kysymyksiin ja ratkaisuja ongelmiin. Kautta historian Ruusujen sota on ollut perustavanlaatuinen rooli ihmisten jokapäiväisessä elämässä ja vaikuttanut heidän käyttäytymiseensä, asenteisiinsa ja päätöksiinsä. Tässä artikkelissa tutkimme Ruusujen sota:n eri näkökohtia ja näkökulmia tavoitteenaan valaista tätä aihetta ja sen vaikutuksia nykyään.

Yorkin ruusu.
Lancasterin ruusu.

Ruusujen sota tai ruusujen sodat (engl. Wars of the Roses) on yhteisnimitys Lancasterin ja Yorkin sukujen välillä vuosina 1455–1485 käydyille monimutkaisille taisteluille Englannin kruunusta. Kaikkiaan sukujen kesken oli 18 sotilaallista yhteenottoa.[1] Molemmat suvut olivat Plantagenetin suvun haaroja, joiden juuret ulottuivat Edvard III:een. Ruusujen sotaa edelsi satavuotinen sota, jonka päättyessä vuonna 1453 Englannin parlamentti oli poliittisesti heikko ja maan hallinto epäjärjestyksessä.[2]

Nimitys ”ruusujen sota” on keksitty jälkikäteen, ja se tulee sukujen tunnusmerkeistä: Lancasterin punaisesta ja Yorkin valkoisesta ruususta. Lancaster-sukua kannatettiin pääosin maan pohjois- ja länsiosissa, kun taas York-suvun kannatus oli suurinta etelässä ja idässä. Ruusujen sota ei kuitenkaan juuri koskettanut väestön valtaosaa, vaan oli aateliston sisäistä valtakamppailua. Ruusujen sota oli tärkeimpiä tekijöitä aateliston vallan heikentymisessä, sillä ylhäisaatelisia kuoli taisteluissa suuret määrät. Jotkut aatelissuvut jopa sammuivat kokonaan.[3] Se vahvisti Tudor-suvun asemaa ja keskusvaltaa. Tudor-suku yhdisti kilpailevat suvut, sillä Henrik VII polveutui äitinsä kautta Juhana Gentistä eli ensimmäisestä Lancasterin herttuasta. Tätä Beaufortin sukuhaaraa pidettiin kyseenalaisena valtaistuimelle, joten Henrik VII nai Yorkin Elisabetin ja varmisti näin jälkeläistensä olevan oikeutettuja valtaistuimelle. Punavalkoinen Tudor-ruusu symboloi Henrikin ja Elisabetin liittoa sekä ruusujen sodan loppumista.

Taisteluita

Rikhard III.
  • St Albansin ensimmäinen taistelu (1455) oli sodan ensimmäinen taistelu. Se syttyi, kun sijaishallitsija Rikhard, Yorkin herttua ei suostunut luopumaan vallasta kuningas Henrik VI:n parannuttua mielisairaudesta. Yorkilaiset voittivat.
  • Wakefieldin taistelu (1460), jonka lancasterilaiset voittivat, ja jossa Yorkin herttua Rikhard sai surmansa.
  • Towtonin taistelu (1461) oli suuri taistelu, johon osallistui aikalaisarvioiden mukaan jopa 100 000 miestä (myöhemmät arviot ovat olleet pienempiä). Yorkilaiset voittivat Rikhardin pojan Edvard IV:n johdolla. Henrik VI pakeni ja joutui myöhemmin vangiksi. Towtonia on pidetty verisimpänä Englannin maaperällä käytynä kenttätaisteluna.
  • Barnetin taistelu (1471), joka taisteltiin Edvard IV:n palatessa maanpaosta ja jossa hän löi lancasterilaiset. Warwickin jaarli, joka oli ensin tukenut yorkilaisia mutta loikannut lancasterilaisten puolelle, kaatui.
  • Tewkesburyn taistelu (1471), joka käytiin pian Barnetin taistelun jälkeen, oli myös voitto Yorkin suvulle. Henrik VI teloitettiin pian tämän jälkeen ja Edvard IV palasi valtaistuimelle.
  • Bosworthin taistelu (1485), jossa Henrik Tudor (Henrik VII) löi Edvard IV:n veljen, vallan kyseenalaisesti veljenpojaltaan ottaneen Rikhard III:n, nousi kuninkaaksi ja aloitti Tudor-hallitsijasuvun valtakauden. Ruusujen sota käytännössä päättyi tähän taisteluun.

Avainhenkilöitä

Sukupuu

Alla on yksinkertaistettu sukupuu Lancaster- ja York-suvuista.

Katso myös

Lähteet

  1. ↑ Trine Roslev: Mistä ruusujen sodassa oli kyse? Historianet.fi. 6.1.2016. Bonnier Publications Oy. Viitattu 15.6.2017.
  2. ↑ Maailmanhistorian pikkujättiläinen, s. 315. Helsinki: WSOY, 1988. ISBN 978-951-0-15101-3
  3. ↑ Maailmanhistorian pikkujättiläinen, s. 316. Helsinki: WSOY, 1988. ISBN 978-951-0-15101-3

Aiheesta muualla