Santorínin tulivuorenpurkaus

Tässä artikkelissa käsitellään Santorínin tulivuorenpurkaus:n aihetta eri näkökulmista, ja tavoitteena on syventää sen merkitystä ja merkitystä nykyään. Sen vaikutuksia eri alueilla sekä sen kehitystä ajan mittaan analysoidaan. Tuoreet tutkimukset ja tutkimukset esitellään, jotka valaisevat Santorínin tulivuorenpurkaus:tä ja sen vaikutuksia yhteiskuntaan. Samoin keskustellaan mahdollisista tulevista vaikutuksista ja tutkitaan uusia Santorínin tulivuorenpurkaus:een liittyviä tutkimusalueita. Tämä artikkeli pyrkii tarjoamaan kattavan näkemyksen Santorínin tulivuorenpurkaus:stä ja edistämään keskustelua sen merkityksestä ja merkityksestä nykymaailmassa.

Santorínin kaldera panoraamakuvassa.

Santorínin tulivuorenpurkaus (myös Theran tulivuorenpurkaus) tapahtui Santorínin saarella Egeanmerellä noin vuonna 1627–1600 eaa.[1] Purkaus romahdutti Santorínin kalderan pohjoispuolen, jolloin Thirasían ja Aspronísin saaret erkaantuivat pääsaaresta Thírasta eli Therasta. Purkauksen seurauksena syntynyt tsunami saavutti jopa 150 metrin korkeuden, ja saapuessaan Kreetalle 110 kilometrin päähän se oli arviolta noin 40 metrin korkuinen.

Purkaus on ajoitettu radiohiiliajoituksella.[1] Aiemmin purkaus ajoitettiin noin vuoteen 1500–1450 eaa.,[2][3] toisin sanoen samoihin aikoihin Kreetan minolaisen kulttuurin kokeman tuhon kanssa. Purkauksen ajoituksen muuttuminen on merkinnyt suurta muutosta minolaisten kausien ajoituskehikkoon. Aiemmin purkauksen uskottiin vaikuttaneen merkittävästi kulttuurin tuhoutumiseen, mutta uuden ajoituksen mukaan se on voinut aiheuttaa Kreetalla korkeintaan suuria vahinkoja.

Santorínilla purkaus tai jo sitä edeltäneet maanjäristykset tuhosivat Akrotírin nimellä nykyisin tunnetun minolaiseen kulttuuriin kytkeytyneen kaupungin. Tuhka levisi ympäri maapalloa, ja sitä on löydetty muun muassa pohjoisnavalta.[4] Purkauksen voimakkuus vastasi 6 000 megatonnin vetypommia. Saaren asukkaat luultavasti pakenivat ennen räjähdystä: ilmeisesti tulivuori antoi merkkejä heräämisestään sitä ennen. Syntyneeseen räjähdyskuoppaan virtasi meri.

Yhteys kirjallisiin kertomuksiin

Santoríni ja Atlantis

Useat tutkijat ovat arvelleet, että Platonin kertomukset mereen vajonneesta Atlantiksesta tämän dialogeissa Timaios ja Kritias viittaisivat minolaisen kulttuurin tuhoon ja Santorínin purkaukseen. Platonin mukaan egyptiläinen pappi oli kertonut Solonille Atlantiksen tuhoutuneen 9 000 vuotta aikaisemmin. Tällainen teoria edellyttää kuitenkin, että Atlantis olisi ollut paljon pienempi kuin Platonin teokset antavat ymmärtää ja että myös sen tuhosta Soloniin kulunut aika olisi ollut vain noin 900 eikä 9 000 vuotta.[5]

Santoríni ja Raamattu

Toisinaan on arveltu, että myös Toisen Mooseksen kirjan kertomusten Egyptin pimeydestä yhtenä vitsauksista ja Kaislameren ylityksestä viittaisivat Santorínin purkauksen aiheuttamaan savupilveen ja tsunamiin.[6] Asiaa on käsitellyt muun muassa englantilainen kirjailija ja freelance-tutkija Graham Phillips vuonna 1998 julkaistussa popularistisessa kirjassaan Act of God. Phillipsin mukaan tutkimus tukee käsitystä, että purkaus tapahtui todennäköisimmin vasta vuonna 1365 eaa. faarao Amenhotep III:n aikana.[7] Phillips päättelee edelleen, että purkaus johti suoraan muun muassa egyptiläisten palvonnan kohteen vaihtumiseen, joskin lyhytaikaisesti, monoteistiseen Aton-jumalaan[8] sekä Raamatussa kuvattuun israelilaisten pakoon Egyptistä.[9] Phillips jättää lukijan oman harkinnan varaan sen, oliko itse tulivuorenpurkaus luonnonilmiö vai osoitus Jumalan tahdosta.[10] Phillipsin näkemystä vastaan on esitetty voimakasta kritiikkiä, ja hänen arvioitaan on kutsuttu pseudotieteeksi[11].

Lähteet

  • Phillips, Graham: Act of God: Tutankhamun, Moses & the myth of Atlantis. Sidgwick & Jackson, 1998. ISBN 0-283-06314-9

Viitteet

  1. ↑ a b Friedrich, Walter L. et al.: Santorini Eruption Radiocarbon Dated to 1627-1600 B.C. Science, 28.4.2006, 312. vsk, nro 5773, s. 548. Artikkelin verkkoversio.
  2. ↑ Galanakis, Yannis (toim.): The Aegean World, s. 173. (A Guide to the Cycladic, Minoan and Mycenaean Antiquities in the Ashmolean Museum) Ashmolean, University of Oxford, 2013. ISBN 978-960-6878-59-6
  3. ↑ Harris, Nathaniel: Antiikin Kreikka, s. 13. Gummerus, 2001.
  4. ↑ Historia (lehti), 2009 lokakuun numero, 2009/13, sivu 54
  5. ↑ Santorini and the Legend of Atlantis: The Minoan Eruption on Santorin as Possible Origin decadevolcano.net. Viitattu 19.9.2011.
  6. ↑ Taipale, Kalle: Levoton maapallo, s. 23-25. Kirjayhtymä Oy, 1996. ISBN 951-26-4160-7
  7. ↑ Phillips 1998, s. 211–212, 316.
  8. ↑ Phillips 1998, s. 291–298.
  9. ↑ Phillips 1998, s. 259–261.
  10. ↑ Phillips 1998, s. 310.
  11. ↑ Analogies and Conjectures: Acts of God askwhy.co.uk. Viitattu 9.9.2011.