Sikala

Tässä artikkelissa tutkimme aihetta Sikala, joka on herättänyt niin asiantuntijoiden kuin harrastajienkin huomion. Perustamisestaan ​​lähtien Sikala on ollut suuren kiinnostuksen ja keskustelun kohteena, ja se on synnyttänyt monenlaisia ​​mielipiteitä ja teorioita. Kautta historian Sikala on osoittautunut merkitykselliseksi elementiksi eri aloilla tieteestä ja teknologiasta kulttuuriin ja taiteeseen. Tämän artikkelin avulla ehdotamme, että analysoimme perusteellisesti Sikala:een liittyviä monia näkökohtia, mikä tarjoaa lukijalle laajan ja täydellisen näkemyksen tästä kiehtovasta aiheesta.

Sikoja sikalassa.

Sikala on maatalousrakennus, jossa kasvatetaan sikoja. Siat elävät tavallisesti karsinoissa, joissa on yleensä kymmeniä sikoja. Sikalalla ja sikakarsinalla on erilaisia vaatimuksia kuin esimerkiksi lampaiden tai lehmien oleskelutiloilla:

  • Siat syövät kaikkia kasveja. Ne syövät ajan mittaan minkä tahansa ulkotarhan kaikki kasvit juurineen.
  • Sioilla ei ole toimivia hikirauhasia. Liian kuumassa niiden on päästävä rypemään liejussa viilentyäkseen.[1]
  • Luonnollisissa olosuhteissa siat tonkivat maata. Ne voivat kaivaa käytävän kevytrakenteisen aidan ali.

Lihasioilla on yleensä betoni- ja ritiläpohjainen karsina, josta lanta valuu ritilän läpi lietelantasäiliöön. Sikala on täysin riippuvainen koneellisesta ilmanvaihdosta: jos sähköt katkeavat, siat kuolevat hapenpuutteeseen niiden lannasta erittyvän ammoniakin täyttäessä ilmatilan.

Emakkosikalassa elävät yleensä vastasyntyneet siat eli porsaat. Vähän yli kahden kuukauden ikäisinä porsaat myydään lihasikaloihin. Parhaat yksilöt jätetään kuitenkin emakkosikaloihin jatkamaan sukua.

Sikalat Suomessa

Suomalainen sikala.

Maataloustuotannon teollistuessa Suomessakin ovat vakiintuneet ns. suursikalat. Suomessa sikalan keskikoko on 600–1300 sikaa ja yli tuhannen sian sikalat ovat yleistymässä. Suomen tyypillisin sikalatyyppi on osittainen rakolattiasikala (83 % sikaloista[2]). Lihaksi kasvatettavia sikoja pidetään pääosan ajasta ryhmäkarsinoissa, joissa on tyypillisesti 10-15 yksilöä.

Pihattosikalassa siat saavat liikkua vapaasti noin kymmenen sian ryhmänsä alueella; yksittäishäkissä sika ei välttämättä mahdu edes kääntymään. Emakkoa kohti on eläinsuojelulainsäädännön perusteella oltava pinta-alaa vähintään 2,25 m² ja ensikkoa eli ensiraskauttaan elävää emakkoa kohti 1,64 m².lähde? Sikoja on eläinsuojeluasetuksen mukaan pidettävä ryhmässä, ellei ”ryhmästä erottamiseen ole eläinlääketieteellistä tai eläinten vihamieliseen käyttäytymiseen liittyvää syytä”. Vuodesta 2013 alkaen emakoiden pitäminen erillään ryhmästä on kiellettyä muulloin kuin odotetun porsimisen ja tiineytyksen välisenä aikana. Sikalassa, joka rakennetaan, peruskorjataan tai sen osasto peruskorjataan tätä ennen, ei saa myöskään pitää emakkoa erikseen muista muuten kuin edellä mainituista syistä.[3]

Luomusikaloissa emakoita ei saa porsimisen ja imetyksen ajan pitää niin pienessä häkissä, ettei emakko mahdu kääntymään. Emakot ja siitoskarjut pääsevät ulos toukokuun ja lokakuun välisenä aikana. Vuodesta 2011 lähtien kaikkien luomulihasikojen on täytynyt päästä ulkoilemaan.

Sikalan työntekijöiden työsuojelu edellyttää kuulonsuojausta ruokinta-aikana.lähde?

Katso myös

Lähteet

  1. ↑ McGlone, John J.: Managing heat stress in the outdoor pig breeding herd Texas Tech University. Viitattu 1.12.2011.
  2. ↑ Tomi Rantala: Sika tuotantoeläimenä Eläintieto.fi. 23.12.2015. Viitattu 8.12.2024.
  3. ↑ Eläinsuojeluasetus 7.6.1996/396 Finlex. Edita ja Oikeusministeriö. Arkistoitu 12.12.2011. Viitattu 1.12.2011.

Aiheesta muualla