Silkkipaino

Silkkipaino eli seripaino (ransk. sérigraphie) on painomenetelmä, jossa väri painetaan kehykseen pingotetun seulakankaan läpi painettavan materiaalin pinnalle. Painokuvio on luotu seulakankaalle sen alapintaan kiinnitetyn painoaihion eli sapluunan avulla. Sapluuna tukkii seulan niistä kohdista joista värin ei haluta siirtyvän painettavalle pinnalle.^[1]

Silkkipainon nimitys tulee siitä, että aikaisemmin seulakankaana käytettiin silkkiä, nykyään seulakangas on kuitenkin useimmiten valmistettu polyesteristä. Muita seulakankaan materiaaleja voivat olla polyamidit (nailon tai perlon) tai metallit (teräs tai pronssi).^[1]

Silkkipainossa painettavan esineen ei tarvitse olla puristuksissa eikä sen tarvitse olla tasainen. Siksi silkkipainolla on mahdollista painaa hyvin monenlaisille materiaaleille kuten paperille, tekstiileille, puulle, metalleille, lasille, muoville ja kankaalle. Silkkipainoväreillä saadaan tarvittaessa erittäin paksuja, peittäviä tai kestäviä väripintoja, jotka olisivat muilla painomenetelmillä mahdotonta toteuttaa. Taidegrafiikassa menetelmästä käytetään nimitystä serigrafia.

Menetelmä perustuu kehykseen (E) pingotetun seulakankaan (D) värinläpäisyyn. Väri (A) painetaan kumista tai polyuretaanista valmistetulla lastalla eli raakelilla (B) seulakankaan läpi painettavalle pinnalle (F). Jotta väri läpäisisi seulakankaan vain halutuista paikoista, valmistetaan seulalle painokaavio eli sapluuna (C). Se estää värin läpipääsyn niissä kohdissa, joissa väriä ei haluta painettavalle pinnalle.

Kaavion valmistukseen voidaan käyttää leikkuufilmejä, joihin haluttu kuvio leikataan käsin jonka jälkeen filmi kiinnitetään seulalle.

Kaavio voidaan valmistaa seulafillerillä, paksulla maalin kaltaisella täyteaineella, jolla kuva voidaan maalata suoraan seulakankaalle negatiivina.

Yleisin menetelmä on kuitenkin nykyisin valotuskaavion käyttö, jossa seulalle levitetään ensin valoherkkä emulsio, jonka annetaan kuivua. Emulsio peitetään valotusoriginaalilla eli filmillä joka päästää valoa läpi vain halutuista kohdista. Valotusfilmi voi olla mm. graafinen filmi, mustesuihkutuloste tai valokopio kalvolle. Kuva voi olla myös suoraan piirretty esim. piirustusmuoville. Valotusfilmi asetetaan emulsiota vasten ja seula altistetaan sen jälkeen filmin läpinäkyvän kalvon läpi ultraviolettivalolle joka kovettaa emulsion niistä kohdista joihin UV-valo pääsee vaikuttamaan valotusfilmin läpi. Valotuksen aiheuttaman kovettumisen jälkeen kaavion pehmeiksi jääneet kohdat pestään auki vesisuihkulla ja seulan annetaan kuivua ennen painamista.^[1]

Silkkipainoseula asetetaan painettavan pinnan päälle ja väri levitetään seulan päälle. Väri pakotetaan seulan lävitse käyttämällä painolastaa eli raakelia joka vedetään seulan yli. Paine pakottaa värin siirtymään seulan läpi niistä kohdista, joita ei peitä kaavio. Raakelin kovuus, muoto ja painokulma, painokaavion paksuus ja seulakankaan tiheys sekä langan paksuus vaikuttavat eniten siihen kuinka paljon väriä siirtyy.

Painamisen jälkeen seulasta puhdistetaan ensin väri. Ylimääräinen väri voidaan ottaa talteen seuraavaa painokertaa varten jonka jälkeen seula pestään värijäämistä. Jos kaaviolla ei enää paineta, poistetaan kaavio seulasta emulsionpoistoaineella. Jos seulalle jää väri- tai emulsiojäämiä voidaan ne poistaa haamukuvanpoistoaineilla. Ennen uuden valotuskaavion valmistamista seulalle tehdään rasvanpoistokäsittely ja karhennus tarvittaessa.

Teolliseen seripainantaan tarkoitetut seripainokoneet ovat kehittyneet manuaalisista painopöydistä täysautomaattisiksi taso- ja sylinteripainokoneiksi.^[2]

Tasokoneella voidaan painaa mille tahansa sileäpintaisille arkkeina, levyinä tai rullalla oleville materiaaleille niiden paksuudesta riippumatta. Yhdellä ajolla voidaan painaa jopa neljä väriä materiaalin yhdelle puolelle. Tasopainantaan perustuvat seripainokoneet painavat rullalta rullalle. Materiaalirata pysähtyy aina painamisen ajaksi ja siirtyy sitten eteenpäin yhden kuvionleveyden eli seulakehyksen leveyden verran. Leveäraitaisilla koneilla painetaan etenkin kankaita, kapeammilla tarroja tai paperia.^[2]

Seripainannassa käytettävät sylinteripainokoneet ovat täysautomaattisia arkkipainokoneita. Niissä suora painokaavio liikkuu samalla nopeudella kuin sen alla oleva sylinteri pyörii. Raakeli niiden kosketuskohdan yläpuolella pysyy paikallaan ja pakottaa väriä seulan läpi sylinterin pinnalla kulkevalle materiaalille. Pulloja ja muita lieriömäisiä kappaleita voidaan painaa asettamalla ne painosylinterin paikalle.^[2]

Ensimmäisen silkkipainon toivat Suomeen Berliinin vuoden 1930 messuilta Helsingin taidevärjäämö ry:n perustajat Sirkka ja Uuno Sinervä tekstiilien painamista varten. Paperin, kuten etikettien painamiseen tarkoitettu ensimmäinen silkkipaino aloitti Kromipaino Oy:ssä vuonna 1948. Pian myös Kulutusosuuskuntien Keskusliitossa otettiin mallia tukholmalaisten PUB- ja Konsum-liikkeiden näyttävistä silkkipainojulisteista, ja samalla menetelmällä alettiin painaa Elannon ja OTK:n mainosjulisteita. Näistä vanhin säilynyt on Oiva Hurmeen piirtämä ja viidellä värillä painettu vuoden 1948 joulujuliste. Myös graafikko Raimo Raimela oli yksi ensimmäisistä silkkipainotuotteiden tekijöitä 1950-luvun alussa.^[3] Samoihin aikoihin Marimekko aloitti toimintansa silkkipainetuilla puuvillakankailla.

Silkkipainotöitä ovat tehneet muun muassa Josef Albers, Chuck Close, Robert Indiana, Roy Lichtenstein, Julian Opie, Robert Rauschenberg, Bridget Riley, Edward Ruscha ja Andy Warhol.

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Serigrafioita.

• 
  Margret Hofheinz-Döring, Väärinkäsitys, 1975.
• 
  Adi Holzer, Tuli, 1975

• Seppälä, Markku J. (toim.); Grönstrand, Joel; Karhuketo, Hannu; Törn, Tage: Kemiallinen metsäteollisuus III: Paperin ja kartongin jalostus. Opetushallitus, 2000. ISBN 952-13-0606-8.

• Jukka Lehtinen, Reijo Mörö, Olli Reijonen: Monipuolinen serigrafia: Työvaiheet, välineet, materiaalit. Taideteollinen korkeakoulu, 2002. ISBN 951-558-103-6.
• Алексей Парыгин: Искусство шелкографии. ХХ век (история, феноменология. техники, имена). — СПб, 2010. — 304 с. (venäläinen). ISBN 978-5-7937-0490-8
• J. I. Bigeleisen: Screen Printing: A Contemporary Guide. – New-York, 1972. (englanti).
• Michelle Caza: La Sérigraphie – Genève: Bonvent, 1973. (ranskalainen).
• Wattulainen, Pentti J.: Silkkipainajan käsikirja. Helsinki: Viirakuva, 1955. Teos digitoituna (Kansalliskirjasto) (viitattu 25.11.2021).

• Suomen seri- ja erikoispainojen liitto ry (Arkistoitu – Internet Archive)
• EU:n neuvoston sanasto: Turva-asiakirjat, turvatekijät ja muut tekniset termit
• Who’s Who in Screenprinting (Arkistoitu – Internet Archive)