Nykymaailmassa Simpele–Elisenvaara-rata:stä on tullut toistuva ja erittäin tärkeä keskustelunaihe eri alueilla. Sen merkitys on ylittänyt rajat, ja se on kiinnittänyt asiantuntijoiden, tutkijoiden ja tavallisten ihmisten huomion. Simpele–Elisenvaara-rata:n vaikutus on havaittavissa yhteiskunnassa, taloudessa, politiikassa ja kulttuurissa, ja se vaikuttaa merkittävästi ihmisten vuorovaikutukseen ja toimintaan ympäristössään. Tämä artikkeli pyrkii analysoimaan perusteellisesti Simpele–Elisenvaara-rata-ilmiötä, tutkimalla sen useita ulottuvuuksia ja tarjoamalla kattavan näkökulman, jonka avulla voimme ymmärtää sen laajuutta ja sen vaikutuksia nykyisyyteen ja tulevaisuuteen.
Simpele–Elisenvaara-rata oli Suomen rataverkon rautatieosuus Elisenvaarasta Simpeleelle, ja virallinen osa Lappeenranta–Elisenvaara-rataa. Radasta noin kolme neljäsosaa jäi talvisodassa Neuvostoliitolle, ja sotien jälkeen rata purettiin kummankin valtion puolelta.
Simpeleen aseman suunnasta valtakunnan rajalle menevä vanha ratapohja löytyy kuitenkin yhä kohtalaisen helposti maastosta. Venäjän puolella, Karjalan tasavallassa valtakunnanrajan lähistölle yltänyt Elisenvaara-Ketrovaara-Kukonharju -rataosuus on purettu Neuvostoliiton aikana vuonna 1983. Nykyisin vanhaa ratapohjaa pitkin ja sitä myötäillen kulkee asfaltoitu paikallistie Elisenvaarasta Ketrovaaraan.
Simpeleen ja Elisenvaaran välisellä osuudella oli seuraavat asemat (Simpele, Lamminsalo ja Elisenvaara) ja pysäkit (Koitsansalo ja Haapavaara):
Rataosuudella liikennöitiin Simolan ja Elisenvaaran välillä kulkeneilla junilla. Jatkosodan aikaisen Itä-Karjalan miehityksen aikana myös Helsingin ja Petroskoin (silloinen Äänislinna) väliset pikajunapari P 1/2, ns. Äänislinnan pikajuna, ja henkilöjunapari H 3/4 kulkivat Simpele-Elisenvaara -rataosan kautta.