Soukka (Perniö)

Soukka (ruots. Soukkaböle, vanh. suom. Soukkapyöli) on pieni kylä Salon kaupungin Perniössä. Kylä sijaitsee Perniönjoen alajuoksulla, sen etelärannalla. Kylä muodostuu Soukan kantatilasta ja kahdesta muusta talosta.

Hästöntie ja Heikkiläntie risteävät Soukan länsilaidalla ja Perniönjoen ylittävä silta sijaitsee Soukan puolella. Kylän ympäristöä hallitsee Malminmäki, jonka eteläreunalle kylän talot on rakennettu. Hästöntie myötäilee mäen reunaa. Mäen ympäristö on alavaa peltomaata. Soukan naapurikylät ovat Vähälappi lännessä, Preitti idässä, Lanviikki etelässä ja Viipurinkartano pohjoisessa Perniönjoen vastarannalla. Kylän nimi Soukka lienee perua ajalta, jolloin läheinen merenlahti ulottui syvemmällä sisämaahan. Lahti on ollut Soukan kohdalla kapeampi eli soukempi.

Soukka on uudisasutuskylä, josta vanhin maininta on vuodelta 1540. Tuolloin kylässä on ollut kaksi taloa, joista ensimmäinen on menettänyt veronmaksukykynsä 1560 ja toinen 1584. Vuoden 1627 syyskäräjillä autioksi todettu Soukka on myyty Thomas Eriksonille, joka alkoi viljellä kylässä. Vuonna 1680 Soukan yksinäistilasta tuli kruununtila. Seuraavan kerran Soukka mainitaan itsenäisenä vuoden 1800 veroluettelossa. Soukan maatilan mailla on ollut 1900-luvun alussa useita syytinkien ja palkkaväen asuintaloja.

Lähteet

  1. Kansalaisen karttapaikka Maanmittauslaitos. Viitattu 13.4.2023.
  2. a b Turun maakuntamuseon Sarakum-projekti, Perniön kulttuuriympäristö ja arvot, s. 136, 182. Turun maakuntamuseo, 2005. Teoksen verkkoversio.