Stefano Delle Chiaie

Aiheesta Stefano Delle Chiaie on keskusteltu laajasti ja se on herättänyt suurta kiinnostusta nyky-yhteiskunnassa. Vuosikymmenten ajan Stefano Delle Chiaie on ollut keskustelunaihe eri alojen asiantuntijoiden keskuudessa ja kiinnostanut myös suurta yleisöä. Sen merkitys on kiistaton ja sen vaikutus ulottuu yhteiskunnan eri osa-alueille. Vuosien varrella Stefano Delle Chiaie on kokenut merkittäviä muutoksia, jotka ovat merkinneet sen kehitystä ja vaikutusta nykymaailmaan. Tässä artikkelissa tutkimme Stefano Delle Chiaie:een liittyviä eri näkökohtia sen alkuperästä sen nykyiseen vaikutukseen. Tavoitteena on tarjota kattava ja päivitetty näkemys tästä erittäin tärkeästä aiheesta.

Stefano Delle Chiaie vuonna 1975.

Stefano Delle Chiaie (13. syyskuuta 1936 Caserta – 10. syyskuuta 2019 Rooma) oli italialainen uusfasisti ja fasistisen Avanguardia Nazionale -järjestön perustaja.[1] Delle Chiaie oli yksi monista, joita epäiltiin osallisuudesta 12. joulukuuta 1969 tapahtuneeseen Piazza Fontanan pommi-iskuun.[2] Hän sai ystävänsä Mario Merlinon soluttautumaan Pietro Valpredan perustamaan anarkistiryhmään. Tarkoituksena oli kerätä tietoja, joiden avulla poliisi voisi myöhemmin ”todistaa” Valpredan syylliseksi pommi-iskuun.[3] Tämä suunnitelma ei täysin onnistunut, sillä Delle Chiaie joutui 17. joulukuuta itsekin epäiltyjen listalle ja katsoi parhaaksi paeta Etelä-Amerikkaan 21. joulukuuta, yhdeksän päivää pommi-iskun jälkeen.[4][5] Hänet pidätettiin vasta 23. maaliskuuta 1987 Caracasissa ja luovutettiin Italiaan, jossa oikeus 20. helmikuuta 1989 totesi hänet syyttömäksi.[6]

Lähteet

  • Cardini, Stefano (ed.): Piazza Fontana 43 anni dopo. Le verità di cui abbiamo bisogno. Mimesis, 2012. ISBN 9788857512914 (italiaksi)
  • Salvini, Guido & Sceresini, Andrea: La maledizione di piazza Fontana. Chiarelettere, 2019, 2. p.. ISBN 9788861906341 (italiaksi)
  • Zavoli, Sergio: La notte della Repubblica. Mondadori, 2015 (1992) 14. p.. ISBN 9788804401902 (italiaksi)

Viitteet

  1. ↑ Zavoli, s. 24
  2. ↑ Salvini & Sceresini, s. 15
  3. ↑ Salvini & Sceresini, s. 27, 43, 242
  4. ↑ Cardini, s. 274
  5. ↑ Zavoli s. 65-66
  6. ↑ Cardini, s. 274−275, 279