Nykymaailmassa Suolajärvi on kiinnostava aihe, joka herättää erilaisia mielipiteitä ja keskusteluja. Henkilökohtaisella, sosiaalisella tai ammatillisella tasolla Suolajärvi on kiinnittänyt miljoonien ihmisten huomion ympäri maailmaa. Tämä ilmiö on synnyttänyt laajan kirjon tutkimusta, keskustelua ja pohdintaa, jotka pyrkivät ymmärtämään ja analysoimaan sen muodostavia eri näkökohtia. Alkuperäistään mahdollisiin tuleviin vaikutuksiinsa Suolajärvi on kehittynyt ja muuttunut ajan myötä ja siitä on tullut jatkuvasti kiinnostava aihe modernissa yhteiskunnassa. Tässä artikkelissa perehdymme Suolajärvi:n monimutkaisuuteen, tutkimme sen monia puolia ja analysoimme asiaan liittyviä erilaisia näkemyksiä.
Suolajärvi on laskujoeton järvi, jonka vesi on suolapitoista. Suolaa kerääntyy järviin maaperästä ja kivistä, joista sadevesi liuottaa ioneja. Ioneista yleisimpiä ovat natrium ja kloridi, jotka keräytyvät meriin ja järviin suolana.[1][2] Kun järvestä haihtuu vettä ja siihen tulee uutta vettä, johon on liuennut maanpinnalta ja maaperästä ioneja, se alkaa väkevöityä, jolloin suolojen määrä lisääntyy. Useimmat suolajärvet sijaitsevat kuivilla ja kuumilla alueilla, kuten aavikkoseuduilla, koska siellä vesi haihtuu nopeasti. Ne saattavat jopa kuivua kokonaan kuivan kauden aikana. Veden mineraalit ja suolat kiteytyvät pohjalle ja rannalle veden haihtuessa.[1] Suolajärven suoloilla on yleensä samat runsaussuhteet kuin valtameren veden sisältämillä suoloilla. Yleisesti suolajärvien vesi on jopa tavallista merivettä suolaisempaa.
Veden suolaisuus ilmaistaan promilleina. Makeaksi vedeksi katsotaan vesi, jossa on suolaa vähemmän kuin 0,5 promillea. Murtovesi on vettä, jossa on suolaa 0,5–25 promillea ja merivedessä on 25–40 promillea suolaa. Yli 40 promillea sisältävä vesi on hypersuolaista vettä.[3]
Kaspianmeren suolapitoisuus on 5–10 promillea, joten se lasketaan murtovedeksi.[4] Araljärven suolapitoisuus oli aikaisemmin vain 10 promillea, mutta kuivumisen myötä suolapitoisuus on noussut 110 promilleen[5], mutta pääallas kuivui elokuussa 2014 kokonaan[6]. Vertailun vuoksi Itämeren suolaisuus on Suomen alueilla 4–8 promillea[7]. Esimerkkejä hypersuolaisista järvistä ovat Iso Suolajärvi, jonka suolapitoisuus on vuodesta 1985 vaihdellut 60–270 promillen välillä[8] ja Kuollutmeri, jonka suolapitoisuus on noin 250 promillea[4]. Urmiajärven, joka on Iranin toiseksi suurin suolajärvi Kaspianmeren jälkeen, suolapitoisuus on ollut noin 300 promillea, ja se on ollut vaarassa kuivua kokonaan, mutta vuoden 2019 tulvat lisäsivät sen pinta-alaa 3 000 neliökilometriin ja syvyyttä 62 senttimetriä vuoteen 2018 verrattuna.[9]
Suolajärvet luokitellaan tavallisesti niiden sisältämän yleisimmän tai joskus poikkeuksellisen suolan mukaan. Suolajärvityyppejä voivat olla tavalliset suolajärvet, joissa suola muodostuu lähinnä ruokasuolasta, ja soodajärvet, natronjärvet ja booraksijärvet. Tärkeimmät suolajärvien sisältämistä suoloista ja mineraaleista ovat natriumkloridi, magnesiumkloridi, magnesiumsulfaatti ja kalsiumsulfaatti. Näillä mineraaleilla on paikoin suurikin taloudellinen merkitys.