Suomenniitty

Suomenniitty (ruots. Finnäng) on pieni kylä Perniössä, nykyisessä Salossa. Kylä sijaitsee Perniön lounaisosassa.

Suomenniityn kyläalue on kahdessa osassa. Ensimmäinen, Suomenniittynä tunnettua alue, sijaitsee Kemiöntien eteläpuolella Laukanlahteen laskevan ojan peltolaaksossa. Toinen alue, Heinässuo, sijaitsee Kemiöntien pohjoispuolella Joutnan kulmakunnan yhteydessä. Molemmilla alueilla on pääasiassa peltoa ja muutamia asuintaloja.

Suomenniitty tai Suomenniittu on ollut useamman kylän yhteisomistuksessa ollut niittyjakokunta. Se mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1449. Jakokunnan alueelle on myöhemmin perustettu torppia, merkittävimpänä Melkkilän kartanon omistama rajatalo, joka itsenäistyi vuonna 1922 ja samalla jaettiin kahtia. Suomenniityn kylä lienee muodostettu tuolloin. Kylään lohkottiin muutamia pientiloja 1950-luvulla. Osa vanhasta asutuksesta on sittemmin hävinnyt, eikä uudempaa ole tullut.

Lähteet

  1. Finnäng, Bjärnå Finlandssvenska Bebyggelsenamn: SLS. Viitattu 11.10.2021. (ruotsiksi)
  2. a b Turun maakuntamuseon Sarakum-projekti, Perniön kulttuuriympäristö ja arvot, s. 76. Turun maakuntamuseo, 2005. Teoksen verkkoversio.
  3. Aulis Oja: Keskiaikaisen Etelä-Suomen asutus ja aluejaot (pdf) (s. 104) Helsinki, 1955. Suomen historiallinen seura. Viitattu 11.10.2021.