Surbahar
Tässä artikkelissa aiomme tutkia Surbahar:n kiehtovaa maailmaa, aihetta, joka on kiinnittänyt kaiken ikäisten ja kiinnostuksen kohteiden huomion. Surbahar on jättänyt lähtemättömän jäljen populaarikulttuuriin yhteiskunnallisesta vaikutuksestaan historialliseen merkitykseen. Seuraavilla riveillä tutkimme perusteellisesti Surbahar:n kaikkia puolia sen alkuperästä sen nykyiseen kehitykseen. Riippumatta siitä, oletko intohimoinen aiheeseen vai haluatko vain oppia siitä lisää, tämä artikkeli antaa sinulle täydellisen ja rikastuttavan käsityksen Surbahar:stä.
Surbahar on näppäiltävä kielisoitin, jota käytetään etupäässä pohjoisen Intian hindustanimusiikissa. Se muistuttaa sitaria, mutta on äänialaltaan matalampi. Surbahar tunnetaankin toisinaan myös bassositarina.
Surbaharissa on neljä rytmikieltä, joita kutsutaan nimellä cikari. Varsinaisia soittokieliä on neljä, ja lisäksi soittimeen kuuluu viidestätoista seitsemääntoista resonanssikieltä.
Useimpien lähteiden mukaan surbahar lienee kehittynyt noin vuoden 1825 paikkeilla. Joskus kunnia soittimen keksimisestä menee Ustad Sahebdad Khanille, mutta nykyisten tutkimusten mukaan sen kehittäjä on todennäköisesti ollut lucknowilainen sitaristi Ustad Ghulam Mohammed.
Surbaharia käytetään Satyajit Rayn elokuvassa Musiikkihuone (Jalsaghar, 1958). Soittimen kaula on noin 130 cm:n mittainen.[1]
Lähteet
- ↑ http://makar-records.com/siteus/frameinstrument.html (Arkistoitu – Internet Archive)