Synteettinen älykkyys

Osa artikkelisarjaa
Tekoäly
Tavoitteet Yleinen tekoäly Tietokonenäkö Koneoppiminen Luonnollisen kielen käsittely Robotiikka
Lähestymistavat Syväoppiminen Bayes-verkko Evoluutioalgoritmi Neurosymbolinen tekoäly Kvanttikoneoppiminen
Sovellutukset Hankkeet Väärentäminen Kääntäminen Hallinto Musiikki Taide Terveydenhuolto Teollisuus Bioinformaatio Fysiikka Geotieteet
Filosofia Etiikka Kiinalaisen huoneen argumentti Rokon basiliski Tekoälyn suuntaaminen Koneiden kapina Turingin testi Sääntely Ystävällinen tekoäly Synteettinen älykkyys Malliromahdus
n k m

Synteettinen älykkyys (engl. synthetic intelligence, SI) on vaihtoehtoinen/vastakkainen termi tekoälylle. Termillä korostetaan, että koneiden älykkyyden ei tarvitse olla jäljitelmä tai millään tavalla keinotekoista, vaan se voi olla aito älykkyyden muoto.^[1][2] John Haugeland ehdottaa analogiaa simuloitujen timanttien ja synteettisten timanttien kanssa — vain synteettinen timantti on aidosti timantti.^[1] Synteettinen tarkoittaa synteesillä tuotettua, osia yhdistämällä kokonaisuudeksi tuotettua; puhekielessä ihmisen tekemä versio luonnossa syntyneestä asiasta. ”Synteettinen älykkyys” olisi siis ihmisen aikaansaamaa tai vaikuttaisi ihmisen tekemältä, mutta se ei olisi simulaatio.

Haugeland käytti termiä vuonna 1986 kuvaamaan siihenastista tekoälytutkimusta^[1], jota hän kutsui vanhanaikaiseksi tekoälyksi (good old fashioned artificial intelligence) eli ”GOFAI:ksi”. Ensimmäinen tekoälyä tutkinut sukupolvi uskoi vakaasti, että heidän tekniikkansa johtaisivat todelliseen, ihmismäiseen älykkyyteen koneissa.^[3] Ensimmäisen tekoälytalven jälkeen monet tekoälytutkijat jättivät yleisen tekoälyn ja siirtyivät erityisiin yksittäisiin ongelmiin, kuten koneoppimiseen. Tätä lähestymistapaa kutsutaan joissain suosituissa lähteissä ”heikoksi tekoälyksi” tai ”soveltavaksi tekoälyksi^“[4].

Alan tutkijat käyttävät joskus termiä ”synteettinen tekoäly” erottaakseen työnsä aiemmista yrityksistä, erityisesti vanhanaikaisista tekoälyn tai heikon tekoälyn yrityksistä. He käyttävät tähän uudempia menetelmiä, kuten alisymboliikkaa, emergenssiä, Psi-teoriaa tai muita suhteellisen uusia metodeja ”todellisen” älykkyyden määrittelemiseksi ja luomiseksi^[5][6].

Lähteet ovat eri mieltä siitä, mikä on ”todellista” älykkyyttä ja mikä ”simuloitua” älykkyyttä, ja näin ollen siitä, onko tekoälyn ja synteettisen älykkyyden välillä mielekästä eroa. Russell ja Norvig esittävät seuraavan esimerkin:^[7]

1. ”Voivatko koneet lentää?” Vastaus on kyllä, koska lentokoneet lentävät.
2. ”Voivatko koneet uida?” Vastaus on ei, koska sukellusveneet eivät ui.
3. ”Voivatko koneet ajatella?” Onko tämä kysymys samanlainen kuin ensimmäinen vai samanlainen kuin toinen?

Drew McDermott on vakaasti sitä mieltä, että ”ajattelu” olisi tulkittava kuten ”lentäminen”. Keskustellessaan elektronisesta shakkimestarista Deep Bluesta hän väittää: ”Sen sanominen, että Deep Blue ei oikeastaan ajattele shakkia on kuin sanoisi, että lentokone ei oikeasti lennä, koska se ei räpyttele siipiään.”^[8] Edsger Dijkstra on samaa mieltä siitä, että joidenkin mielestä ”kysymys siitä, voivatko koneet ajatella, on yhtä olennainen kuin kysymys siitä, voivatko sukellusveneet uida”^[9].

John Searle taas esittää, että ajatteleva kone on parhaimmillaan simulaatio, ja kirjoittaa: ”Kukaan ei oleta, että tietokonesimulaatio hälytystason viisi tulipalosta polttaa koko naapuruston tai että tietokonesimulaatio sadekuurosta jättää meidät kaikki läpimäriksi.”^[10][11] Simuloidun mielen ja todellisen mielen välinen olennainen ero on yksi hänen Kiinalaisen huoneen argumenttinsa keskeisistä kohdista.

Daniel Dennettin mielestä kyseessä on pohjimmiltaan semantiikkaa koskeva erimielisyys, joka on tekoälyn filosofian keskeisten kysymysten kannalta sivuseikka. Hän huomauttaa, että jopa kemiallisesti täydellinen jäljitelmä Château Latour -viinistä on silti väärennös mutta että mikä tahansa votka on aitoa riippumatta siitä, kuka sen on valmistanut.^[12] Vastaavasti täydellistä, molekyyli kerrallaan tehtyä jäljitelmää alkuperäisestä Picasson maalauksesta pidettäisiin ”väärennöksenä”, mutta mikä tahansa kuva Coca-Colan logosta on täysin aito ja tavaramerkkilakien alainen. Russell ja Norvig kommentoivat: ”Voimme päätellä, että joissakin tapauksissa on tärkeää se, miten keinotekoinen asia toimii, kun taas toisissa tapauksissa artefaktin alkuperällä on merkitystä. Se kumpi on tärkeää missäkin tapauksessa, näyttää olevan sopimuksenvarainen asia. Mutta tekoälyn osalta ei ole olemassa mitään konventiota.”^[13]