Taylorin sääntö on aihe, joka on kiinnittänyt miljoonien ihmisten huomion ympäri maailmaa. Syntymisestään lähtien se on herättänyt kiivasta keskustelua ja herättänyt suurta kiinnostusta niin asiantuntijoiden kuin suuren väestön keskuudessa. Vuosien varrella Taylorin sääntö on kehittynyt ja ottanut eri muotoja mukautuen sosiaalisiin, poliittisiin ja teknisiin muutoksiin. Tässä artikkelissa tutkimme perusteellisesti Taylorin sääntö:n vaikutusta elämäämme, analysoimme sen monia puolia ja pohdimme sen merkitystä nyky-yhteiskunnassa.
Taylorin sääntö on kehittäjänsä John B. Taylorin mukaan nimetty keskuspankkien rahapolitiikkasääntö, joka ohjaa optimaalisen ohjauskoron asettamista riippuen vallitsevasta inflaatiosta ja taloudellisista aktiviteeteista [1].
Taylorin sääntö määrää ohjauskoron muutoksia riippuen eroista toteutuneen ja tavoitellun inflaatio- ja tuotantotasojen eroista [2]. Sääntö voidaan esittää yhtälönä seuraavasti:
Tässä yhtälössä on tavoiteltu lyhyen aikavälin ohjauskoron taso, on inflaation taso (BKT-deflaattorilla mitattuna), on tavoiteltu inflaation taso, on oletettu reaalinen korkotaso tasapainotilassa, on logaritmi reaalisesta bruttokansantuotteesta ja on logaritmi lineaarisen trendin avulla lasketusta potentiaalisesta tuotannon tasosta.
Mallissa ja ovat vakioita, joiden tulisi olla arvoiltaan positiivisia. Määrittelemällä saadaan Taylorin periaatteeksi nimetty ohjenuora, jonka mukaan inflaation noustessa yhden prosenttiyksikön ohjauskoron tulisi nousta enemmän kuin yhden prosenttiyksikön. Samoin määrittelemällä Taylorin sääntö ohjeistaa ohjauskoron nostamista bruttokansantuotteen noustessa yli potentiaalisen tuotannon tason.