Tieteiden kandidaatti

Alla olevassa artikkelissa analysoidaan Tieteiden kandidaatti:n merkitystä nykyisessä kontekstissa. Tieteiden kandidaatti on ollut tutkimuksen ja mielenkiinnon kohteena eri aloilla, niin historiassa, tieteessä, tekniikassa kuin taiteessa. Ajan myötä Tieteiden kandidaatti:llä on ollut ratkaiseva rooli yhteiskunnan kehityksessä, ja se on vaikuttanut merkittävästi ihmisten vuorovaikutukseen, ajatteluun ja toimintaan. Yksityiskohtaisen analyysin avulla pyrimme käsittelemään Tieteiden kandidaatti:n merkitystä eri alueilla, sen vaikutuksia jokapäiväiseen elämään ja sen merkitystä nykymaailmassa.

Tieteiden kandidaatti (ven. кандидат наук, kandidat nauk) on tieteellinen jatkotutkinto, joka oli käytössä Neuvostoliitossa ja sen jälkeen eräissä entisissä neuvostotasavalloissa, Venäjällä nykyäänkin. Se on kaksiportaisen jatkotutkintojärjestelmän alempi porras; ylempi on tieteiden tohtori (ven. доктор наук, doktor nauk).[1][2]

Tieteiden kandidaatin tutkinto rinnastuu länsimaisessa järjestelmässä tohtorin tutkintoon, ja Unescon ISCED-luokituksessa se kuuluu tasolle 8, ”Doctoral or equivalent”.[3][4][5][6] Suomalaisissa lähteissä tutkintoa on vaihtelevasti rinnastettu joko suomalaiseen lisensiaatin tai tohtorin tutkintoon.[7][8]

Kandidaatin tutkinto otettiin Neuvostoliitossa käyttöön vuonna 1934. Vuonna 1971 tutkinto oli noin 249 200 henkilöllä. Tutkinto antoi kelpoisuuden hakea monenlaisia tieteellisiä virkoja.[3]

Venäjällä kandidaatin tutkintoon vaaditaan nykyään vähintään kolmen vuoden jatko-opinnot spetsialist- tai magistr-tutkinnon jälkeen. Jatko-opintojen aikana opiskelija suorittaa pakollisia tenttejä ja kirjoittaa kandidaatin väitöstyön, jonka jälkeen on julkinen väitöstilaisuus.[1]

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen on Baltian maissa, Ukrainassa, Georgiassa ja Kazakstanissa siirrytty länsimaisen mallin mukaiseen yksiportaiseen jatkotutkintoon.[2] Ukrainassa kaksiportainen järjestelmä oli käytössä vuoteen 2020.[9]

Lähteet

  1. ↑ a b Venäjän koulutusjärjestelmä (Sivu 14) Opetushallitus. Arkistoitu 28.12.2022. Viitattu 28.12.2022.
  2. ↑ a b Sotnikova, M. I.: Doctoral education in post-Soviet countries: From a unified model to variety of approaches. Университетское управление: практика и анализ / University Management: Practice and Analysis, 2022, 26. vsk, nro 3, s. 67–82. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 28.12.2022, 13.3.2023. (englanniksi)
  3. ↑ a b Volkov, M. N.: Candidate of Sciences (Käännetty Suuresta neuvostotietosanakirjasta) encyclopedia2.thefreedictionary.com. Arkistoitu 28.12.2022. Viitattu 28.12.2022. (englanniksi)
  4. ↑ ISCED 2011 Operational Manual: Guidelines for classifying national education programmes and related qualifications, s. 101. OECD, European Union, Unesco-UIS, 2015. ISBN 978-92-64-22836-8 Teoksen verkkoversio Viitattu 28.12.2022. (englanniksi)
  5. ↑ Guidelines for the recognition of Russian qualifications in the other European countries (Arkistoitu 20.12.2019) Ministry of Education and Science of the Russian Federation. Arkistoitu 20.12.2019. Viitattu 28.12.2022. (englanniksi)
  6. ↑ Boutillon, Damien: Russian engagement with the Bologna Process: policies and practices in higher education reform, s. 138. Durham University, 2018. Teoksen verkkoversio Viitattu 28.12.2022. (englanniksi) 
  7. ↑ Kurtakko, Kyösti: Arkangelin ja Lapin läänien kouluhallintojen yhteistyön kehittäminen, s. 19. Lapin yliopisto, 2008. ISBN 978-952-484-213-6 Arkistoitu 5.1.2023 Viitattu 28.12.2022.
  8. ↑ Kuronen, Tuomas: Sotilaallisen korkeakoulutuksen nykytila. Tiede ja ase, 2016, 73. vsk, s. 148. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 28.12.2022.
  9. ↑ Korkeakoulutus Ukrainassa Opetushallitus. Arkistoitu 28.12.2022. Viitattu 28.12.2022.