Työläisten ja sotilaiden neuvostot

Tämä artikkeli käsittelee Työläisten ja sotilaiden neuvostot-aihetta, joka on herättänyt kiinnostusta ja keskustelua eri aloilla. Työläisten ja sotilaiden neuvostot on herättänyt kiinnostuksen asiantuntijoissa ja harrastajissa, jotka haluavat ymmärtää sen vaikutusta nyky-yhteiskuntaan. Kautta historian Työläisten ja sotilaiden neuvostot:llä on ollut perustavanlaatuinen rooli eri yhteyksissä, ja sen vaikutus on edelleen ajankohtainen. Alkuperäistään evoluutioonsa Työläisten ja sotilaiden neuvostot on ollut ennen ja jälkeen jokapäiväisen elämän eri osa-alueiden kehityksessä. Tämä artikkeli tutkii erilaisia ​​näkökulmia ja lähestymistapoja, joiden avulla lukija voi sukeltaa Työläisten ja sotilaiden neuvostot:n kiehtovaan maailmaan.

Pietarin neuvoston kokous vuonna 1917.

Työläisten ja sotilaiden neuvostot (ven. сове́т, sovet) olivat Venäjän lokakuun vallankumouksen aikana vuosina 1917–1924 toimineita vallankumouksellisia toimielimiä. Näkyvin ja voimakkain niistä oli Pietarin neuvosto. Neuvostot koostuivat suurimmaksi osaksi tavallisista teollisuustyöläisistä ja armeijan rivimiehistä, jotka oli valittu äänestämällä. Niiden johtajat eli toimeenpanevat komiteat olivat sen sijaan usein puoluepoliittisesti valittuja, ja eri vasemmistopuolueet kilpailivat niiden jäsenyyksistä.[1]

Neuvostojen synty

Neuvostoja, jotka pohjautuivat työpaikoilla ja laitoksissa toimitettuihin luottamusmiesten vaaleihin, perustettiin jo vuoden 1905 lakkoliikehdinnän aikana, mutta tilanteen rauhoituttua ne lopetettiin. Ensimmäisten neuvostojen perustajana kunnostautui bolševikkijohtaja Mihail Frunze.[1][2] Neuvostojen vaikutusvalta alkoi uudelleen kasvaa keväällä 1917 helmikuun vallankumouksen jälkeen. Pietarin neuvosto alkoi kokoontua Taurian palatsissa, ja kevään aikana sen edustajamäärä kasvoi 3 000:een. Pietarin neuvoston toimeenpaneva komitea sai niin paljon vaikutusvaltaa, että sen puheenjohtaja Nikoloz Tškheidze neuvotteli maan hallituksen muodostamisesta duuman asettaman väliaikaisen komitean kanssa. Neuvosto myös määräsi sotilaskomiteoiden perustamisesta armeijan kaikkiin joukko-osastoihin, jolloin se sai suuren vaikutusvallan sodassa olevaan armeijaankin.[3]

Kilpailu vallasta

Neuvostot ajautuivat pian linjaerimielisyyksiin maan uuden väliaikaisen hallituksen kanssa. Erimielisyys koski erityisesti ulkopolitiikkaa, koska hallitus halusi jatkaa osallistumista ensimmäiseen maailmansotaan. Bolševikkijohtaja Vladimir Lenin vei huhtikuussa puoluettaan jyrkälle hallituksen vastaiselle linjalle, jonka taakse kansanjoukot pyrittiin saamaan. Neuvostoissa bolševikkien kannatus oli silti kesäkuun yleisvenäläisessä neuvostokongressissa pienempi kuin kilpailevien vasemmistopuolueiden. Koska bolševikit julistivat, että kaikki valta kuuluu neuvostoille, piti puolueen varmistaa, että neuvostot toimivat bolševikkien hengessä.[3] Heinäkuun päivien aikana syntyi kärjekkäitä mielenosoituksia, joissa noin 700 väliaikaisen hallituksen vastaista mielenosoittajaa sai surmansa.[4] Tästä seurasi muutaman päivän mittainen kapina, jonka hallitus kukisti.[3] Bolševikkien kannatus neuvostoissa kasvoi.

Vallankumouksellinen toiminta

Lenin kirjoitti puolueen sisäiseen muistioon syyskuun puolivälissä, että on tullut hetki, jolloin neuvostojen on otettava valtiovalta haltuunsa bolševikkien johtaman aseellisen kapinan avulla jo ennen kuin perustuslakia säätävä kansalliskokous kokoontuu. Vallan haltuunotto oli mahdollinen senkin vuoksi, että puolue perusti lokakuun puolivälissä erityisen sotilaallisen vallankumouskomitean. Se piti neuvostojen avulla määräysvaltaa armeijassa. Näin Venäjä ajautui lokakuun vallankumoukseen. Väliaikaiselta hallitukselta otettiin valta Pietarin neuvoston ja sen sotilaallisen vallankumouskomitean nimissä 25. lokakuuta (nykyisen ajanlaskun mukaan 7. marraskuuta) 1917.[3]

Lähteet

  1. ↑ a b Soviets. John Simkin 2013. Spartacus Educational. Viitattu 14.9.2016.
  2. ↑ Christensen, Chr. A. R.: Kansojen historia. Osa 21. Maailmansodat, s. 108-109. WSOY, 1984. ISBN 951-0-09749-7
  3. ↑ a b c d Seppo Zetterberg: Venäjästä Neuvostoliitoksi, s. 321–322, 325–333. (Teoksessa Heikki Kirkinen (päätoim.): Venäjän ja Neuvostoliiton historia) Otava, 1986. ISBN 951-1-08450-X
  4. ↑ The July Days Alpha History. Viitattu 14.9.2016.