Tässä artikkelissa aiomme sukeltaa Työlaitos:n jännittävään maailmaan. Sen alkuperästä nykypäivään tutkimme jokaista asiaankuuluvaa näkökohtaa, joka on merkinnyt Työlaitos:n kehitystä ajan myötä. Analysoimme sen vaikutusta yhteiskuntaan, sen vaikutusta eri alueilla ja eri näkökulmia aiheeseen liittyen. Uppoudumme sen moniin puoliin ja pyrimme ymmärtämään sen todellisen olemuksen ja roolin, joka sillä on elämässämme. Liity kanssamme tälle Työlaitos:n löytö- ja pohdiskelumatkalle.
Työlaitos Suomessa oli julkisoikeudellinen huoltolaitos, johon voitiin määrätä huoltoapulain (116/1956), lapsen elatusavun turvaamisesta annetun lain (1965) tai irtolaislain (57/1936) nojalla.
Työlaitoksissa asukit tekivät erilaisia töitä korvauksena esimerkiksi lapsen elatusavun laiminlyömisestä. Työlaitoksen määritelmä oli Irtolaislain 8 §:ssä. Pakkotyölaitokset olivat erillinen organisaatio vankiloiden yhteydessä.[1]
Työlaitosten merkitys oli lähinnä "asosiaalisen aineksen" eristämisessä muusta yhteiskunnasta[2]. Laitokseen määräämisellä oli lähinnä merkitystä pakotteena, koska ansiot jäivät niissä varsin pieniksi.
Valtion omistuksessa olivat Ilmajoen työlaitos ja Karvian erityistyölaitos. Vuonna 1964 Suomessa oli kymmenen työlaitosta. Länsi-Suomen työlaitos sijaitsi Punkalaitumella, Hämeen Lammilla ja Itä-Suomen Mäntyharjussa. Mäntyharjun, Keuruun, Kruunupyyn ja Revonlahden työlaitokset olivat kuntainliittojen ylläpitämiä. Vihdin laitoksen omisti Helsingin kaupunki.[1]
Paikkoja oli kaikkiaan 1012. Vuonna 1962 niissä kävi kaikkiaan 2 785 huollettavaa. Niistä 1539 oli lasten elatusavun laiminlyönneitä perhepinnareita, 521 oli lasten huoltoavun korvausvastuun laiminlyönneitä, 355 oli irtolaisia, 297 päihdyttävien aineiden väärinkäyttäjiä ja 73 kunnalliskotien niskuroivia hoidokkeja "pykäläpoikia". Huollettavista 85,8 % oli miehiä ja 76 % naisia. Irtolaisista enemmistö oli miehiä.[1]
Vuonna 1977 säädetty laki lasten elatusavun turvaamisesta (122/1977) lopetti elatusavun maksamisen laiminlyöneiden määräämisen työlaitokseen. Sen jälkeen työlaitoksiin määrättiin vain irtolaislain perusteella. Vuonna 1982 irtolaislaistakin poistettiin pykälät joiden perusteella irtolainen voitiin määrätä työlaitokseen. Tällöin viimeisetkin työlaitokset lakkautettiin. Irtolaislaki lakkautettiin vuonna 1987, jolloin se korvattiin Päihdehuoltolailla. Niiden tilalle saatettiin kuitenkin perustaa päihdyttävien aineiden väärinkäyttäjille tarkoitettuja huoltolaitoksia, joita oli perustettu jo 1960-luvulta alkaen huoltolahoitoa koskevaan lakiin (96/1961) perustuen.