Nykymaailmassa Työttömyyskassa on saavuttanut ennennäkemättömän merkityksen. Olipa kyseessä työpaikalla, akateeminen, kulttuurinen tai sosiaalinen, Työttömyyskassa:stä on tullut yleinen kiinnostava aihe, joka herättää uteliaisuutta ja ymmärryksen tarvetta. Tämä ilmiö on synnyttänyt loputtomia keskusteluja, tutkimusta ja pohdiskelua sen vaikutuksista ja merkityksestä nyky-yhteiskunnassa. Tässä artikkelissa tutkimme perusteellisesti Työttömyyskassa:een liittyviä eri näkökohtia sen historiallisesta alkuperästä sen vaikutuksiin ihmisten jokapäiväisessä elämässä. Yksityiskohtaisen analyysin avulla pyrimme valaisemaan tätä aihetta ja tarjoamaan uusia näkökulmia, joiden avulla voimme ymmärtää sen merkityksen nykymaailmassa.
Työttömyyskassa on Suomessa vapaaehtoinen osa työttömyysvakuutusta, jonka kautta voi saada ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa. Kassojen tarkoitus on ansioturvan ja siihen liittyvien ylläpitokorvausten järjestäminen kassan jäsenille. Niiden jäseninä voi olla joko palkkatyöntekijöitä (palkansaajakassa) tai yrittäjiä (yrittäjäkassa).[1]
Työttömyyskassojen tehtävät määritellään työttömyyskassalaissa. Työttömyyskassan tarkoituksena on työttömyysturvalaissa (1290/2002) tarkoitetun ansioturvan ja muiden työttömyysturvalaissa tarkoitettujen etuuksien ja korvausten järjestäminen jäsenilleen.[1]
Työttömyyskassaan voivat lain mukaan kuulua 17-67-vuotiaat henkilöt. Osaan työttömyyskassoista voi liittyä vain tietyllä ammattialalla toimivat tai tietyn koulutuksen saaneet. Osaan kassoista voi liittyä kuka vain alasta riippumatta.[2] Ammattiliittoon kuuluminen ei saa olla jäsenyyden ehto.[3] Henkilö voi olla vain yhden kassan jäsen kerrallaan.[2]
Työttömyyskassan kuuluminen on Suomessa vapaaehtoista. Suomi yhdessä Ruotsin, Tanskan ja Islannin kanssa ovat harvoja maita, joissa ansiosidonnainen työttömyysvakuutus on vapaaehtoinen.[2]
Työttömyyskassojen yhteistoimintaelimenä toimii Työttömyyskassojen yhteisjärjestö (TYJ).[4] Työttömyyskassojen valvonta kuuluu Finanssivalvonnalle.[1]
Työttömyyskassat rahoittavat ansiopäivärahasta vain pienen osan, 5,5 prosenttia. Valtio rahoittaa joitain poikkeuksia lukuun ottamatta ansiopäivärahan perusosan. Loppuosa rahoitetaan työllisyysrahastosta eli työnantajien ja kassojen jäsenten maksamilla työttömyysvakuutusmaksuilla. Valtio ei rahoita lisäpäiviltä tai lomautusajalta maksettavaa etuutta, vaan Työllisyysrahaston osuus näistä menoista on 94,5 prosenttia.[2]
Yrittäjien ansiopäivärahaa ei rahoiteta työttömyysvakuutusmaksuilla, vaan yrittäjien työttömyyskassa maksaa ansio-osan kokonaan itse. Vuonna 2023 ansiopäivärahakulut olivat 1,9 miljardia euroa.[5]
Vuonna 2025 Suomessa on 13 työttömyyskassaa, joista 12 on palkansaajien työttömyyskassoja ja yksi yrittäjien työttömyyskassa.[5]
Kassojen lukumäärä on laskenut voimakkaasti edeltävän 30 vuoden aikana, koska kassat ovat yhdistyneet toisiinsa. Vuoden 2022 alussa työttömyyskassoja oli vielä 18 kappaletta.[6][7]. Vuonna 1989 Suomessa oli yhteensä 71 työttömyyskassaa.[8]
Työttömyyskassoilla oli vuoden 2023 lopussa kaikkiaan 1 943 881 jäsentä. Suurin työttömyyskassa oli Yleinen työttömyyskassa (YTK), johon kuului runsaat 525 000 jäsentä. YTK:n jäsenmäärä on kasvanut vuosi vuodelta.[3][8] Seuraavaksi suurimmilla kassoilla on huomattavasti vähemmän jäseniä. Korkeasti koulutettujen työttömyyskassalla (KOKO) oli vuonna 2023 noin 250 000 jäsentä, Avoimella työttömyyskassalla (A-kassa) noin 230 000 jäsentä ja Terveydenhuoltoalan työttömyyskassalla noin 140 000 jäsentä.[9]
Työttömyyskassaan kuuluvien suomalaisten lukumäärä on pysynyt varsin samalla tasolla viimeisten vuosikymmenten ajan. Noin 15 prosenttia palkansaajista ei kuulu työttömyyskassaan.[2] Erään arvion mukaan työttömyyskassojen ulkopuolella on selvästi yli 300 000 palkansaajaa. Kassoihin kuulumattomilla on vähemmän koulutusta ja heidän kotitalouksiensa tulot ovat pienempiä.[10]
Suomen ensimmäinen työttömyyskassa, Kirjaltajaliiton työttömyyskassa, aloitti toimintansa vuonna 1895. Tämän jälkeen oli tapana, että ammattiliitot perustivat omat työttömyyskassat jäsenilleen. Vuonna 1917 voimaan tuli työttömyyskassoja koskeva asetus, jossa määriteltiin ensimmäisen kerran ehdot työttömyysavustuksien saamiseen. Alkujaan harvat palkansaajista olivat kassojen jäseniä ja kassoihin kuului lähinnä ammattityöläisiä. Avustukset olivat pieniä ja eri kassat maksoivat erisuuruisia korvauksia. Vuonna 1935 kassoja oli yhteensä 10 kappaletta.[11]
Eduskunta hyväksyi työttömyyskassalain vuonna 1960 sen jälkeen, kun yleisestä työttömyysvakuutuksesta ei oltu päästy sopuun.[12] Ansiopäivärahan maksaminen alkoi vuonna 1985.[11]
Työttömyyskassat ovat olleet pitkään yhteydessä ammattiyhdistysliikkeeseen, mikä tekee niistä työvoimapoliittisen kysymyksen. Yhä voimassa oleva vuoden 1984 työttömyyskassalaki ei mainitse ammattiliittoja, mutta Suomessa oli vain ammattiliittojen alaisia työttömyyskassoja vuoteen 1992 asti. Tuolloin perustettiin ensimmäinen ammattiliitoista riippumaton työttömyyskassa, Yleinen työttömyyskassa (YTK) eli niin sanottu Loimaan kassa. YTK:n jäsenet eivät kuulu ammattiliittoon ja ovat vain työttömyyskassan jäseniä. YTK:n perustaminen ja sen jäsenmäärän vahva kasvu on selittänyt 1990-luvulla alkanutta työväen järjestäytymisasteen laskua.[13][14]
Kassajäsenyys on ollut monille palkansaajille keskeinen syy ammattiliittoihin kuulumiselle[13][15], joten ay-liike haluaa pitää kassat. Esimerkiksi vasemmistoliitto on menneinä vuosina puoltanut työttömyyskassojen pakkojäsenyyttä. Työnantajapuoli näkee tämän taas uhkana. Kokoomus ja Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) ajavat yleistä ansiosidonnaista, joka ulottuisi kaikkiin. Ennen vuotta 2020 EK oli vastustanut yleistä ansiosidonnaista.[3]