Työväenluokka nousee taivaaseen
Tässä artikkelissa perehdymme Työväenluokka nousee taivaaseen:n kiehtovaan maailmaan ja tutkimme sen tärkeimpiä ja syvimpiä puolia. Näillä linjoilla analysoimme sen vaikutuksia eri yhteyksissä henkilökohtaisesta sosiaaliseen, mukaan lukien sen vaikutus ammatillisella ja kulttuurisella alalla. Työväenluokka nousee taivaaseen on aihe, joka on herättänyt suurta kiinnostusta nykyään, ja tällä tutkimuksella pyrimme valaisemaan sen moninaisuutta ja sen merkitystä nyky-yhteiskunnassa. Toivomme, että tämä luku on rikastuttavaa ja herättää syvää pohdintaa Työväenluokka nousee taivaaseen:stä ja sen merkityksestä elämässämme.
| Työväenluokka nousee taivaaseen | |
|---|---|
| La classe operaia va in paradiso | |
 |
|
| Ohjaaja | Elio Petri |
| Käsikirjoittaja |
|
| Tuottaja | Ugo Tucci |
| Säveltäjä | Ennio Morricone |
| Kuvaaja | Luigi Kuveiller |
| Leikkaaja | Ruggero Mastroianni |
| Tuotantosuunnittelija | Dante Ferretti |
| Pääosat | Gian Maria Volonté |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Italia |
| Tuotantoyhtiö | Euro International Films |
| Levittäjä |
New Line Cinema Netflix |
| Ensi-ilta | 1971 |
| Kesto | 120 minuuttia |
| Alkuperäiskieli | italia |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
|
|
|
Työväenluokka nousee taivaaseen (tv-ohjelmatiedoissa Työväenluokka nousee paratiisiin[1], La classe operaia va in paradiso) on Elio Petrin ohjaama italialainen draamaelokuva vuodelta 1971. Petri laati poliittisen draaman käsikirjoituksen yhdessä Ugo Pirron kanssa, ja elokuvan pääosaa näyttelee Gian Maria Volonté.
Cannesin elokuvajuhlilla 1972 teos sai jaetun Grand Prix International -palkinnon Francesco Rosin elokuvan Mattein tapaus kanssa.[1]
Juoni
Lulu Massa (Volonté) katkaisee sormensa tehdastyössä ja alkaa miettiä, kenen hyväksi hän uhraa terveytensä.[1]
Vastaanotto
Elokuvaa ei nähty Suomen teattereissa. Helsingin Sanomien Rauno Harju kirjoitti elokuvan tv-esityksen alla vuonna 1974 ajan kuluttajavalistustyyliin: ”Kun istutte tänä iltana television ääreen katsoaksenne italialaisen Elio Petrin elokuvan – – tulette tehneeksi kenties perjantaipäivän viisaimman tekonne. Filmin loputtua huomaatte olevanne vakuuttuneita siitä, että näitte hyvän elokuvan.” Harju piti elokuvaa monikerroksisena ja universaalina kuvauksena työläisten ahtaasta, kellokorttien ja kiihtyvän työtahdin maailmasta.[1]
Lähteet
- ↑ a b c d Murju, Rauno: Petrin työläiskuvaus on palkintonsa ansainnut. Helsingin Sanomat, 13.9.1974, s. 51. Näköislehden aukeama (tilaajille).