Tässä artikkelissa tutkimme Väestörekisteri:tä täysin uudesta näkökulmasta ja analysoimme kaikkia siihen liittyviä näkökohtia saadaksemme täydellisen ja yksityiskohtaisen yleiskatsauksen tästä aiheesta. Sen alkuperästä sen nykyiseen vaikutukseen tutkimme kattavasti Väestörekisteri:n jokaista puolta, jotta voimme ymmärtää sen tärkeyden ja merkityksen eri yhteyksissä. Laajan tutkimuksen ja monitieteisen lähestymistavan avulla pyrimme valaisemaan Väestörekisteri:tä ja selvittämään sitä ympäröivät mysteerit. Syntetisoimalla eri lähteitä ja näkökulmia pyrimme tarjoamaan tarkan ja objektiivisen Väestörekisteri-analyysin, jonka avulla lukija voi syventyä tähän jännittävään aiheeseen.
Väestörekisteri on luettelo maan kansalaisista ja asukkaista ja heidän perustiedoistaan kuten nimestä, osoitteesta, kansalaisuudesta, syntymäajasta ja -paikasta sekä uskontokunnasta. Kussakin maassa säädellään erikseen lainsäädännöllä, mitä tietoja rekisteriin tallennetaan, kuinka rekisteriä käytetään. Kaikki valtiot eivät pidä yllä väestörekisteriä, tällaisia maita ovat esimerkiksi Yhdistynyt kuningaskunta, Kanada, Australia ja Yhdysvallat.
Suomessa väestörekisteriä ylläpitää Digi- ja väestötietovirasto väestötietojärjestelmässä. Suomen väestötietojärjestelmä sisältää väestötietojen lisäksi myös tietoja rakennuksista. Kiinteistöistä on oma rekisteristä: kiinteistötietojärjestelmä.
Väestökirjanpidolla on Suomessa pitkä historia. Väestötietojen rekisteröinti aloitettiin Ruotsin valtakunnassa jo 1540-luvulla ja nykyisen Suomen alueella 1530-luvulla maakirjojen muodossa. Tuolloin kansalaisten luetteloinnilla pyrittiin verotuksen ja sotaväen ottojen tehostamiseen.[1]
Kirkonkirjat toimivat Suomen tärkeimpänä väestörekisterinä useiden vuosisatojen ajan. Vuodesta 1917 lähtien ylläpidettiin erikseen siviilirekisteriä mihinkään uskonnolliseen yhdyskuntaan kuulumattomista henkilöistä[2]. Lisäksi ylläpidettiin 1620-luvulta lähtien henkikirjaa, aluksi henkirahan perimistä varten, myöhemmin yleisenä väestöluettelona.[3] Vuodesta 1971 lähtien väestökirjoja olivat väestörekisteri, kotipaikkarekisteri ja henkikirja.[4] Väestörekisteriin siirrettiin tiedot siviilirekisteristä sekä muiden uskontokuntien kuin Suomen evankelisluterilaisen ja ortodoksisen kirkon jäsenistä. Jokavuotiset henkikirjoitukset lopetettiin vuonna 1990.[5]
Vuodesta 1950 lähtien on lisäksi joka kymmenes vuosi suoritettu yleinen väestönlaskenta.lähde?
Kirkko ja valtio -komitea esitti mietinnössään vuonna 1977, että väestörekisterin ylläpito olisi vähitellen siirrettävä kirkolta kokonaan valtion hoidettavaksi.[6] Tämä toteutui pääosin vuonna 1999, kun väestötietolakia ja eräitä muita lakeja muutettiin, kuitenkin siten, että Suomen evankelisluterilainen ja ortodoksinen kirkko edelleen ilmoittavat ja ottavat vastaan väestörekisterin tietoja niistä tapahtumista, jotka liittyvät kirkollisiin toimituksiin. Lisäksi vanhat kirkonkirjat ovat yhä seurakuntien hallussa, jotka luovuttavat niistä tarvittaessa tietoja.[7][8] Kirkko ylläpitää edelleen kirkonkirjoja, mutta niillä on enää vain jäsenrekisterin luonne.[9]