Seuraavassa artikkelissa analysoimme perusteellisesti Vallinginkylä:tä, aihetta, joka on herättänyt suurta kiinnostusta ja keskustelua viime vuosina. Ilmestymisestään lähtien Vallinginkylä on herättänyt asiantuntijoiden ja fanien huomion ja synnyttänyt monenlaisia mielipiteitä ja teorioita. Tässä artikkelissa tutkimme Vallinginkylä:n eri puolia sen vaikutuksesta nyky-yhteiskuntaan sen merkityksellisyyteen historiallisessa kontekstissa. Lisäksi tutkimme Vallinginkylä:n tulevaisuuden vaikutuksia ja roolia, joka sillä voisi olla jokapäiväisessä elämässämme. Tämä analyysi pyrkii tarjoamaan kattavan näkökulman Vallinginkylä:een, tavoitteenaan rikastaa tietoa ja ymmärrystä tästä erittäin tärkeästä aiheesta.
Vallinginkylä[1] (ven. Волынкина, Volynkina) on entinen inkerinsuomalainen kylä nykyisen Pietarin kaupungin alueella. Se sijaitsi Katariinanhovinjoen luona nykyisten Kalininin- ja Trefolevinkatujen risteyksessä. Kylä kuului Pietarin Pyhän Marian seurakuntaan.
Vallinginkylän seudulle oli jo Paavali I:n aikana perustettu rautavalimo, sittemin Putilovin tehdas, joka sai neuvostoaikana nimen Kirovin tehdas. Alueella toimi myös englantilaisten johtama manufaktuuritehdas, jossa työskenteli mm. Suomesta muuttaneita suomalaisia. Tehtaiden perustaminen toi seudulle runsaasti venäläistä väestöä. Kylälaisille maanviljeilys jäi syrjemmäksi ja kylän alue slummiutui nopeasti.
Vallinginkylän suomalainen koulu oli perustettu vuonna 1874. Se oli seurakunnan hallinnassa oleva ns. alustava kirkkokoulu, kolmivuotinen. Tärkeimmät oppiaineet olivat uskonto, suomen- ja venäjänkieli sekä laskento. Vuonna 1888 kylässä asuneet suomalaiset lahjoittivat Pyhän Marian seurakunnalle tontin, jolle rakennettiin koulutalo ja 1900-luvun alussa rukoushuone.
Tynni, Aale: Inkeri, Inkerini. WSOY, 1990. ISBN 951-0-16694-4