Tässä artikkelissa tutkimme Videodrome – tuhon ase:n aihetta eri näkökulmista, jotta voimme analysoida ja ymmärtää sen merkitystä nyky-yhteiskunnassa. Videodrome – tuhon ase on nykyään erittäin tärkeä aihe, sillä se vaikuttaa moniin arkielämän osa-alueisiin ja sillä on perustavanlaatuinen rooli henkilökohtaisessa, ammatillisessa ja sosiaalisessa kehityksessä. Yksityiskohtaisen analyysin avulla käsittelemme Videodrome – tuhon ase:n eri puolia ja tarkastelemme sen vaikutuksia, haasteita ja mahdollisuuksia. Samoin perehdymme tutkimuksiin ja tutkimuksiin, jotka tarjoavat syvemmän käsityksen Videodrome – tuhon ase:stä ja sen vaikutuksesta eri yhteyksissä. Toivomme, että tämä artikkeli tarjoaa rikastuttavan ja kannustavan näkökulman Videodrome – tuhon ase:een ja rohkaisee keskusteluun ja pohdiskeluun tästä erittäin tärkeästä aiheesta.
Videodrome - tuhon ase | |
---|---|
Videodrome | |
![]() Videodromen blu-ray-julkaisu (2010). |
|
Ohjaaja | David Cronenberg |
Käsikirjoittaja | David Cronenberg |
Tuottaja | Claude Héroux |
Säveltäjä | Howard Shore |
Kuvaaja | Mark Irwin |
Leikkaaja | Ronald Sanders |
Pääosat |
James Woods Deborah Harry Sonja Smits Peter Dvorsky Leslie Carlson Jack Creley |
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa | Kanada |
Tuotantoyhtiö | Universal Studios |
Levittäjä |
Universal Studios Netflix |
Ensi-ilta |
![]() ![]() |
Kesto | 89 minuuttia |
Alkuperäiskieli | englanti |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
AllMovie | |
|
Videodrome – tuhon ase on David Cronenbergin ohjaama ja käsikirjoittama surrealistinen tieteistrilleri vuodelta 1983. Elokuvan juoni kertoo pienen kaapeli-TV-aseman johtajasta, joka löytää salaperäisen satelliittisignaalin ja joutuu äärimmäisten väkivalta- ja surmakuvausten pauloihin.[1]
The New York Timesin kriitikot valitsivat Videodromen vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta maailmassa.[2] Helsingin Sanomien Helena Ylänen kehui elokuvaa tuoreeltaan tyylikkääksi ja persoonalliseksi työksi, joka kuitenkin viileydellään ja siisteydellään osoittaa kauhuelokuvagenrelle tyypillisen tyhjyyden: ”Katsojan ajatus pysyy kirkkaana, eikä siitä ole tämän aihepiirin kyseessä ollen yksinomaan hyötyä”. Ylänen mainitsee James Woodsin pääroolin miellyttävän hillitysti tehdyksi.[1]