Vilhelm (Saksan kruununprinssi)

Nykymaailmassa Vilhelm (Saksan kruununprinssi) on aihe, joka on kiinnittänyt miljoonien ihmisten huomion ympäri maailmaa. Vilhelm (Saksan kruununprinssi) on herättänyt ennennäkemätöntä keskustelua yhteiskunnallisesta vaikutuksesta populaarikulttuuriin. Kun jatkamme tämän jatkuvasti kehittyvän ilmiön tutkimista, on tärkeää ymmärtää sen seuraukset ja kuinka se muokkaa ympäröivää maailmaa. Tässä artikkelissa perehdymme Vilhelm (Saksan kruununprinssi):n eri puoliin sen historiasta sen nykyiseen vaikutukseen valottaaksemme tätä aihetta ja rohkaistaksemme tietoista keskustelua.

Kruununprinssi Vilhelm husaarikaartin univormussa 1912/1913
Kruununprinssi Vilhelm noin vuonna 1915 julkaistussa saksalaisessa postikortissa.

Fredrik Wilhelm (Vilhelm) Viktor August Ernst[1] (6. toukokuuta 1882 Marmoripalatsi, Potsdam, Saksan keisarikunta – 20. heinäkuuta 1951 Hechingen, Länsi-Saksa)[2] oli Saksan keisarikunnan viimeinen kruununprinssi. Hän oli myös Saksan armeijan kenraali ja toimi komentajana ensimmäisen maailmansodan länsirintamalla.

Neljä sukupolvea Hohenzollerneja: keisari Vilhelm I sylissään prinssi Vilhelm, vas. kruununprinssi Friedrich Wilhelm (tuleva keisari Friedrich III), oikealla prinssi Vilhelm (tuleva keisari Vilhelm II) Potsdamissa 1882

Suku

Vilhelm oli vanhin isänsä keisari Vilhelm II:n ja äitinsä Augusta Viktorian kuudesta pojasta. Hänellä oli myös sisar prinsessa Viktoria Luise. Hän vietti lapsuutensa sisarustensa kanssa Potsdamin Marmoripalatsissa ja isänsä valtaistuimelle nousemisen jälkeen Neues Palaisissa Potsdamissa. Hänen syntyessään Saksan hallitsijana oli vielä hänen isoisoisänsä Vilhelm I.[2] Hän kuului Hohenzollern-sukuun.

Kruununprinssi Vilhelm ja puoliso Mecklenburg-Schwerinin herttuatar Cecilie 1905

Avioliitto ja jälkeläiset

Kruununprinssi Vilhelm avioitui Berliinissä 6. kesäkuuta 1905 Mecklenburg-Scwerinin herttuatar Cecilian (saks. Cäcilie, 1886–1954) kanssa. Hän oli Mecklenburg-Schwerinin suurherttua Friedrich Franz III:n ja suuriruhtinatar Anastasia Mihailovna Romanovan tytär, joka oli suuriruhtinas Mihail Nikolajevitsin ja suuriruhtinatar Olga Fjodorovnan tytär.

Heille syntyi kuusi lasta:[1]

  • Preussin prinssi Wilhelm (1906–1940), luopui perintöoikeudestaan ​​vuonna 1933 mennäkseen morganaattisen avioliittoon Dorothea von Salviatin kanssa; heillä oli jälkeläisiä
  • Louis Ferdinand, Preussin prinssi (1907–1994); avioitui 1938 suuriruhtinatar Kira Kirillovnan kanssa, joka oli suuriruhtinas Kirill Vladimirovitšin ja prinsessa Victoria Melitan tytär; heillä oli jälkeläisiä
  • Preussin prinssi Hubertus (1909–1950); avioitui (1) 1941 paronitar Maria von Humboldt-Dachroedenin kanssa, avioitui (2) 1943 prinsessa Magdalena Reussin kanssa; heillä oli jälkeläisiä
  • Preussin prinssi Friedrich (1911–1966); avioitui 1945 Lady Brigid Guinnessin kanssa; heillä oli jälkeläisiä
  • Preussin prinsessa Alexandrine, "Adini" (1915–1980), syntyi Downin oireyhtymän saaneena
  • Preussin prinsessa Cecilie (1917–1975); meni naimisiin Clyde Kenneth Harrisin kanssa 1949; heillä oli jälkeläisiä

Sotilasura

Vilhelm sai nuorena sotilaskoulutuksen ja suoritti myös lakiopintoja Bonnin yliopistossa. Hän kävi kadettikoulua Plönissä, valmistui upseeriksi 18-vuotiaana ja yleni vuoteen 1913 mennessä husaarikaartin everstiksi. Maailmansodan sytyttyä hänet ylennettiin kenraaliluutnantiksi ja nimitettiin elokuussa 1914 viidennen armeijan komentajaksi. Myöhemmin sodan aikana hän sai ylennyksen kenraaliksi.[1][2] Vilhelmillä oli sodan alkaessa vain vähän kokemusta komentajantehtävistä, mutta Saksassa haluttiin pitää kiinni perinteestä, jonka mukaan armeijan komentajina oli hallitsijasuvun jäseniä. Vilhelm palveli sodan loppuun saakka Ranskan-vastaisella länsirintamalla.[2]

Kruununprinssi Vilhelm isänsä keisari Vilhelm II:n ja vanhimman poikansa prinssi Wilhelmin kanssa 1927

Sodan alkuvaiheessa Ardenneilla saavutettu menestys toi Vilhemille mainetta komentajana. Hän komensi myös helmikuussa 1916 ranskalaisia vastaan suoritettua suurta hyökkäystä Verdunissa. Syyskuussa 1916 Vilhelm sai komennettavakseen oman armeijaryhmän, joka muodostettiin yhdistämällä kolme länsirintaman keskiosasta vastannutta saksalaista armeijaa. Hänen joukkonsa saavuttivat vielä toukokuussa 1918 merkittävän voiton Aisnen luona. Ympärysvaltojen toisessa Marnen taistelussa suorittaman vastahyökkäyksen jälkeen Vilhelm tajusi kuitenkin sodan olevan luultavasti hävitty ja ehdotti Saksan ylimmälle sodanjohdolle perääntymistä ja rauhan tavoittelua. Ehdotus torjuttiin. Vallankumouksen puhjettua Saksassa marraskuussa 1918 Vilhelm joutui luopumaan kruununperimysoikeudestaan ja eroamaan myös armeijasta. Hän pyysi Saksan uudelta hallitukselta lupaa jatkaa armeijassa siihen asti kunnes joukot kotiutettaisiin, mutta pyyntö hylättiin. Vilhelm pakeni yhdessä isänsä kanssa 12. marraskuuta Doorniin, Hollantiin.[2] Hän asettui myöhemmin asumaan Hollannissa Wieringenin saarelle.[1]

Tapaaminen Adolf Hitlerin kanssa Potsdamissa 1933

Viimeiset vuodet

Vilhelm sai luvan palata Saksaan marraskuussa 1923 vakuutettuaan kansleri Gustav Stresemannille pysyttelevänsä erossa politiikasta. Hän asui sen jälkeen perheensä kanssa yksityishenkilönä Cecilienhofin linnassa Potsdamissa.[2] Hän julkaisi 1920-luvulla useita muistelmakirjoja.[3] Entisen keisari Vilhelm II:n kuoltua vuonna 1941 entisestä kruununprinssi Vilhelmistä tuli Hohenzollernin suvun päämies. Hänen kuoltuaan Hechningenissä Länsi-Saksassa vuonna 1951 suvun päämieheksi tuli hänen poikansa Louis Ferdinand. Vanhempi poika Wilhelm oli kaatunut toisessa maailmansodassa vuonna 1940.

Lähteet

  1. ↑ a b c d Nordisk familjebok (1921), s. 482 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 24.7.2013.
  2. ↑ a b c d e f Crown Prince Wilhelm (englanniksi) Firstworldwar.com. Viitattu 24.7.2013.
  3. ↑ Nordisk familjebok, täydennysosa (1926), s. 1238 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 24.7.2013.

Aiheesta muualla

Edeltäjä:
Vilhelm II 		Hohenzollernin suvun päämies
1941–1951 		Seuraaja:
Louis Ferdinand von Hohenzollern