Ville Kakko (jääkäri)
Nykymaailmassa Ville Kakko (jääkäri):stä on tullut erittäin tärkeä aihe yhteiskunnan eri alueilla. Ville Kakko (jääkäri) on kiinnittänyt miljoonien ihmisten huomion eri puolilla maailmaa aina vaikutuksestaan talouteen populaarikulttuuriin. Tässä artikkelissa tutkimme perusteellisesti Ville Kakko (jääkäri):n eri puolia analysoimalla sen vaikutuksia, sen kehitystä ajan myötä ja sen merkitystä nykyisessä kontekstissa. Monitieteisen lähestymistavan avulla pyrimme valaisemaan tätä ilmiötä ja sen seurauksia nyky-yhteiskunnassa.
Ville Kakko (22. heinäkuuta 1894 Uusikirkko – 1. heinäkuuta 1946) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Salomon Kakko ja Helena Ikonen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1932 Hanna Painilaisen kanssa.[1][2]
Opinnot
Kakko kävi kansakoulun ja suoritti useita suojeluskuntakursseja.[1][2]
Jääkärikausi
Tämä kotitilaansa viljellyt maanviljelijä liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 15. lokakuuta 1915, josta hänet siirrettiin 13. joulukuuta 1916 pataljoonan haupitsipatteriin ja myöhemmin pataljoonan ratsuosastoon. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella.[1][2]
Suomen sisällissota
Kakko komennettiin 12. tammikuuta 1918 jääkärien etukomennuskunnan mukana erikoistehtäviin Suomeen, jonne hän saapui 2. helmikuuta 1918. Suomessa hän liittyi suojeluskuntajoukkoihin ja osallistui Tornion valloitukseen. Torniosta hän siirtyi vasta perustettuun Pietarsaaren tykistökouluun, mistä hänet komennettiin 1. itsenäinen joukkueen tykin johtajana ja tykin kera Varkauteen, missä hän osallistui tykinjohtajana Varkauden taisteluun.[3] Varkauden tapausten jälkeen hän palasi Pietarsaaren tykistökoulun koulutuspatteriin, mutta siirrettiin jo 20. maaliskuuta 1918 Hämeenkyrön komppaniaan. Hän toimi kyseisen komppanian päällikkönä ja joukkueenjohtajana ottaen osaa sotilaallisiin toimiin Kiikoisten ja Kiikan seuduilla.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika
Sisällissodan jälkeen Kakko siirrettiin 31. toukokuuta 1918 alkaen 2. Karjalan rykmentin (myöhemmältä nimeltään Laatokan jalkaväkirykmentti n:o 6) 8. komppaniaan. Armeijasta Kakko erosi 19. helmikuuta 1919 ja siirtyi 15. toukokuuta 1919 suojeluskuntajärjestön palvelukseen ja hänet sijoitettiin harjoituspäälliköksi Terijoen suojeluskuntaan, mistä hän siirtyi 15. kesäkuuta 1921 Inon suojeluskunnan palvelukseen, missä hänet määrättiin komppanianpäälliköksi 5. huhtikuuta 1923 ja toimi tehtävässä 29. kesäkuuta 1929 saakka. Hän osallistui suojeluskuntatyönsä ohella Itä-Karjalan sotaan vuosina 1920–1921 ja otti osaa taisteluihin Karjalan metsäsissirykmentin mukana Lentierassa ja Jekonniemellä. Hän astui 29. kesäkuuta 1929 palvelukseen Polkupyöräpataljoona 1:een ja toimi 1. maaliskuuta 1930 alkaen lääkintäaliupseerina ja 1. toukokuuta 1934 lähtien keittiömestarina. Armeijasta hän erosi sairauden takia 17. maaliskuuta 1936 ja siirtyi sen jälkeen maanviljelijäksi kotitilalleen. Talvisotaan Kakko osallistui vartiopäällikkönä Inon suojeluskunnassa ja taisteluihin suojavaiheen aikana Inossa, mistä hänet siirrettiin myöhemmin Elintarvikekeskusvarikko l:n palvelukseen.[1][2]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
      |
|
Lähteet
- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
- Toim. Kai Donner, Th. Svedlin ja Heikki Nurmio, Suomen vapaussota I–VIII, Gummerus Jyväskylä 1927.