Tässä artikkelissa aiomme syventää Vipukeihäs:n aihetta tutkimalla sen monia puolia ja tarjoamalla kokonaisvaltaisen näkemyksen, jonka avulla lukija ymmärtää paremmin sen tärkeyden ja merkityksen eri yhteyksissä. Vipukeihäs on aihe, joka herättää edelleen kiinnostusta ja keskustelua, sen vaikutuksista nyky-yhteiskuntaan ja vaikutuksestaan henkilökohtaisella tasolla. Tarkastellaan perusteellisen analyysin ja lukuisten esimerkkien avulla Vipukeihäs:n eri ulottuvuuksia, tarkastellaan sen maailmanlaajuisia vaikutuksia ja korostetaan sen roolia nykyisen ympäristömme muokkaamisessa. Olitpa alan asiantuntija tai vain utelias oppimaan lisää, tämä artikkeli lupaa tarjota rikkaan ja oivaltavan näkökulman Vipukeihäs:een.
Vipukeihäs on keihäs, joka heitetään heittovivun eli keihäslingon tai atlatlin avulla. Heittovivun vipuvarsi toimii ylimääräisen käsivarsinivelen tavoin, ja sitä käyttämällä keihääseen saa suuremman lähtönopeuden.[1]
Heittovipu on tehty yleensä puusta, luusta tai sarvesta. Siinä on tavallisesti vipuvartena urallinen keppi tai lauta, jonka päälle keihäs asetetaan. Takapäästään keihäs tuetaan heittovivussa olevaan koukkuun, kielekkeeseen tai hihnaan. Vivussa voi olla lisäksi lenkki, joka antaa keihäälle pyörivän liikkeen.[1]
Vipukeihäitä on käytetty Ranskassa jo 20 000 vuotta sitten ja Amerikassa vielä 500 vuotta sitten.[2] Niiden käytöstä on merkkejä kaikilta asutuilta mantereilta paitsi Afrikasta.[3] Ihmiset ovat käyttäneet heittovipua monissa kulttuureissa esimerkiksi suurriistan kuten mammuttien metsästykseen. Heittovivut ovat olleet yleisiä esimerkiksi Australian ja Uuden-Guinean alkuperäisasukkaiden keskuudessa, ja entisaikaan niitä käyttivät myös Amerikan mayat sekä asteekit. Lisäksi eskimot ja Luoteis-Amerikan intiaanit ovat käyttäneet heittovipuja harppuunojen ja kalastuskeihäiden heittämisessä.[1] Suomesta ei ole todisteita vipukeihään käytöstä.[2]