Vismuttitrifluoridi

Nykymaailmassa Vismuttitrifluoridi:stä on tullut jatkuvan kiinnostuksen ja keskustelun aihe. Sen merkitys kattaa useita aloja, teknologiasta kulttuuriin, mukaan lukien talous ja politiikka. Vismuttitrifluoridi on kiinnittänyt kaiken ikäisten ihmisten huomion ja synnyttänyt ristiriitaisia ​​mielipiteitä. Tässä artikkelissa tutkimme erilaisia ​​näkökulmia Vismuttitrifluoridi:een ja analysoimme sen vaikutusta nyky-yhteiskuntaan. Sen alkuperästä sen mahdollisiin pitkän aikavälin seurauksiin perehdymme syvään ja tiukkaan analyysiin ymmärtääksemme paremmin tätä nykypäivänä niin yleistä ilmiötä.

Vismuttitrifluoridi
Tunnisteet
CAS-numero 7787-61-3
PubChem CID 82233
Ominaisuudet
Molekyylikaava BiF3
Moolimassa 265,98
Ulkomuoto Värittömiä kiteitä
Sulamispiste 727 °C[1]
Kiehumispiste 900 °C[1]
Tiheys 8,3 g/cm3[2]
Liukoisuus veteen Ei liukene veteen

Vismuttitrifluoridi (BiF3) on vismutin ja fluorin muodostama epäorgaaninen yhdiste. Yhdistettä voidaan käyttää lähtöaineena valmistettaessa muita vismuttiyhdisteitä.

Ominaisuudet

Huoneenlämpötilassa vismuttitrifluoridi on väritöntä kiteistä ainetta. Yhdisteen kiderakenne muistuttaa yttriumfluoridin rakennetta. Kiinteänä ja nestemäisenä se koostuu vismutti- ja fluoridi-ioneista, mutta kaasufaasissa se koostuu BiF3-molekyyleistä. Vismuttitrifuoridi on veteen liukenematonta ja hydrolysoi kiehuvassa vedessä vismuttioksifluorideiksi. Yhdiste liukenee eräisiin orgaanisiin liuottimiin kuten asetoniin. Vismuttitrifluoridi voi reagoida fluoridisuolojen kanssa muodostaen kompleksisen tetrafuorovismutaatti(III)ionin (-).[1][2][3]

Valmistus ja käyttö

Vismuttitrifluoridia voidaan valmistaa kuumentamalla vismuttia ja fluoria. Muita valmistustapoja ovat vismuttitrioksidin ja vetyfluoridin välinen reaktio tai saostaminen vismuttinitraatin vesiliuoksesta fluoridisuolojen avulla.[2][3]Vismuttitrifluoridista voidaan valmistaa muita vismuttiyhdisteitä kuten vismuttipentafluoridia.[1][4]

Lähteet

  1. ↑ a b c d Egon Wiberg, Nils Wiberg, Arnold Frederick Holleman: Inorganic chemistry, s. 769–770. Academic Press, 2001. ISBN 978-0-12-352651-9 Kirja Googlen teoshaussa Viitattu 1.10.2017. (englanniksi)
  2. ↑ a b c Hans Joachim Breunig: Bismuth Compounds, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2002. Viitattu 1.10.2017
  3. ↑ a b Joachim Krüger, Peter Winkler, Eberhard Lüderitz, Manfred Lück & Hans Uwe Wolf: Bismuth, Bismuth Alloys, and Bismuth Compounds, Ullmann’s Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2003. Viitattu 1.10.2017
  4. ↑ Perry, Dale L. & Phillips, Sidney L.: Handbook of Inorganic Compounds, s. 66. CRC Press, 1995. ISBN 9780849386718 Kirja Googlen teoshaussa Viitattu 1.10.2017. (englanniksi)