Volgan–Itämeren vesitie

Tämän päivän artikkelissa aiomme sukeltaa Volgan–Itämeren vesitie:n kiehtovaan maailmaan. Tämä aihe on ollut tutkimuksen ja kiinnostuksen kohteena vuosia, eikä se ole ihme. Volgan–Itämeren vesitie on vanginnut tutkijoiden, tutkijoiden, harrastajien ja uteliaiden huomion. Kautta historian Volgan–Itämeren vesitie on ollut ratkaisevassa roolissa jokapäiväisen elämän, kulttuurin, tekniikan ja yhteiskunnan eri osa-alueilla. Tässä artikkelissa tutkimme Volgan–Itämeren vesitie:n eri puolia sen alkuperästä sen vaikutukseen nykymaailmaan. Olemme varmoja, että tämän lukemisen lopussa sinulla on laajempi ja rikkaampi käsitys Volgan–Itämeren vesitie:stä. Valmistaudu lähtemään tutkimus- ja oppimismatkalle!

Volgan–Itämeren vesitie
Kanavan sulku Vytegrassa

Volgan–Itämeren vesitie (ven. Волго-Балтийский водный путь, Volgo-Baltijski vodnyi put) on Volgan ja Itämeren yhdistävä vesireitti ja kanavajärjestelmä Venäjällä. Se johtaa Volgalta Rybinskin tekojärven, Šeksnajoen, Valkeajärven, Kovža- ja Vytegrajokien kautta Äänisjärvelle sekä Syvärijoen, Laatokan ja Nevajoen kautta Suomenlahdelle. Reitin pituus on noin 1 100 kilometriä. Ääniseltä on yhteys Vienanmeren–Itämeren kanavan kautta Vienanmerelle.[1]

Aikaisemmin Marian kanavajärjestelmänä (ven. Мариинская водная система, Mariinskaja vodnaja sistema) tunnettu keinotekoinen vesireitti valmistui vuonna 1810. Vuonna 1828 avattu Vienanjoen kanava yhdisti sen Suhona- ja Vienanjokien kautta Vienanmereen. Valkeajärven, Äänisen ja Laatokan eteläpuolitse kaivettiin tasapohjaisten alusten liikennöintiä helpottaneet kanavat, kuten Laatokan kanava.[2]

Aikansa teknisenä saavutuksena huomattava ja taloudellisesti merkittävä Marian kanavajärjestelmä osoittautui vanhentuneeksi 1900-luvun alussa, joten sitä alettiin suunnitella korvattavaksi uudella.[3] Järjestelmän rakennustyöt kestivät 1960-1964 ja sen nimenä oli V. I. Leninin Volgan–Itämeren vesitie aina Neuvostoliiton loppuun saakka.

Volgan–Itämeren vesitie käsittää viisi sulkujärjestelmää, joista neljä sijaitsee vedenjakajan pohjoispuolella ja yksi Šeksnalla[3]. Sitä pitkin voivat kulkea 5 000 tonnin alukset. Vesireittiä käytetään tavaraliikenteessä sekä Pietarista Volgalle suuntautuvassa risteilymatkailussa. Matka Tšerepovetsista Pietariin kestää 2,5–3 vuorokautta.[4]

Lähteet

  1. ↑ Bolšaja Sovetskaja Entsiklopedija, tom 5, s. 295–296. Moskva: Sovetskaja Entsiklopedija, 1971.
  2. ↑ Sankt-Peterburg. Petrograd. Leningrad: Entsiklopeditšeski spravotšnik, s. 123–124. Moskva: Bolšaja Rossijskaja Entsiklopedija, 1992. ISBN 5-85270-037-1
  3. ↑ a b Bolšaja Sovetskaja Entsiklopedija, tom 5, s. 296. Moskva: Sovetskaja Entsiklopedija, 1971.
  4. ↑ Sankt-Peterburg. Petrograd. Leningrad: Entsiklopeditšeski spravotšnik, s. 124. Moskva: Bolšaja Rossijskaja Entsiklopedija, 1992. ISBN 5-85270-037-1

Aiheesta muualla

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Volgan–Itämeren vesitie.