Wallhofin taistelu

Tässä artikkelissa aiomme syventyä aiheeseen Wallhofin taistelu, joka on kiinnittänyt tutkijoiden, asiantuntijoiden ja suuren yleisön huomion sen nykypäivän merkityksellisyyden vuoksi. Alkuperäistään sen vaikutuksiin eri aloilla Wallhofin taistelu on ollut keskustelun ja tutkimuksen kohteena, ja se on luonut erilaisia ​​mielipiteitä ja näkökulmia, jotka rikastavat nykyistä panoraamaa. Yksityiskohtaisen analyysin avulla pyrimme tarjoamaan lukijalle laajan ja täydellisen näkemyksen Wallhofin taistelu:stä ja käsittelemään sen tärkeimpiä näkökohtia, jotta voimme valaista tätä erittäin kiinnostavaa aihetta.

Wallhofin taistelu
Osa Puolan sotaa
Päivämäärä:

7. tammikuuta 1626

Paikka:

Wallhof

Lopputulos:

Ruotsin voitto

Osapuolet

 Ruotsi

 Puola-Liettua

Komentajat

Kustaa II Adolf

Jan Stanisław Sapieha

Vahvuudet

3 000 sotilasta

7 000 sotilasta

Wallhofin taistelu käytiin 7. tammikuuta 1626 Ruotsin ja Puola-Liettuan välillä.

Taistelun kulku

Puolalainen noin 7 000 miehen armeija oli marsalkka Jan Stanisław Sapiehan johdolla talvileirissä Wallhofin kylässä. Ruotsin kuningas Kustaa II Adolf johti sinne noin 3 000 sotilasta, joista 1 000 oli jalka- ja 2 000 ratsuväkeä. Jälkimmäisistä merkittävä osa oli suomalaisia. Lyhyen tykistövalmistelun jälkeen vasemmalla sivustalla Gustav Hornin johtama suomalainen ratsuväki rynnäköi ajalle epätyypillisesti suoraan vihollisen keskiseen ryhmitykseen saattaen puolalaisen armeijan sekasortoon.[1] Kuningas oli ennen taistelua murehtinut kirjeessä marsalkka Jacob De la Gardielle, ettei uskonut suomalaisten ratsumiesten pärjäävän maineikkaalle puolalaiselle ratsuväelle.[2] Myöhemmin kuninkaan hollantilainen henkilääkäri Juhana Narssius kertoi taistelusta:[1]

»Etupäässä suomalaisen kansakunnan hankkima oli tämä voitonseppele, kun muu sotaväki vain katselijana seurasi taistelun kulkua.»

  • Taistelu kuvattuna aikalaispiirroksessa.
    Taistelu kuvattuna aikalaispiirroksessa.

Merkitys

Kyseessä oli ensimmäinen Kustaa Adolfin kentällä itse johtama taistelu. Häviön seurauksena Puola-Liettua anoi aselepoa ja Ruotsi täydensi Itämeren maakuntien herruutensa.[3] Gabriel Reinin aikalaislähteisiin perustavan tutkimuksen mukaan suomalainen ratsuväki sai hakkapeliitat-lempinimensä Wallhofin taistelun jälkeen.[4]

Lähteet

  • Juvelius, Einar. Suomen kansan aikakirjat III: 1617–1680. Helsinki: Otava, 1931.
  • Korhonen, Arvi. Hakkapeliittain historia I. Porvoo: WSOY, 1939.
  • Rein, Gabriel. Suomi ja suomalaiset ulkomaan kirjallisuudessa 1500-luvulla ja 1600-luvun alkupuoliskolla. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1909.

Viitteet

  1. ↑ a b Juvelius, Einar. Suomen kansan aikakirjat III: 1617–1680. Helsinki: Otava, 1931, s. 120.
  2. ↑ Korhonen, Arvi. Hakkapeliittain historia I. Porvoo: WSOY, 1939, s. 524.
  3. ↑ Juvelius, Einar. Suomen kansan aikakirjat III: 1617–1680. Helsinki: Otava, 1931, s. 120–1.
  4. ↑ Rein, Gabriel. Suomi ja suomalaiset ulkomaan kirjallisuudessa 1500-luvulla ja 1600-luvun alkupuoliskolla. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1909, s. 174(2).