Weimarin klassismi

Weimarin klassismi (saks. Weimarer Klassik tai Weimarer Klassizismus) oli eurooppalainen kulttuuriliike ja kirjallisuuden suuntaus. Sen seuraajat pyrkivät perustamaan uushumanistisen liikkeen, joka yhdisteli romantiikan, klassismin ja valistuksen ajatuksia. 1770-luvulta 1800-luvun alkuun vaikuttaneeseen liikkeeseen kuuluivat Johann Wolfgang von Goethe, Johann Gottfried Herder, Friedrich Schiller ja Christoph Martin Wieland. Se tiivistyi erityisesti Goethen ja Schillerin yhteistyöhön Weimarissa vuosina 1788–1805. Erityisen tärkeä Weimar oli teatterinsa ansiosta. Vaikka liike kehittyi läheisessä yhteydessä romantiikkaan, se myös kritisoi monia sen ajatuksia saksalaisessa julkisuudessa.

Christoph Martin Wieland oli ensimmäinen Weimariin asettunut kirjailija, joka pysytteli siellä kuolemaansa saakka. Hän perusti vuonna 1773 Der teutsche Merkur lehden, josta tuli hänen päätoimittajakaudellaan (1773-1789) Saksan vaikutusvaltaisin kirjallisuuslehti. Wieland julkaisi myös vuonna 1780 runomuotoisen romaanin Oberon (1780). Wielandin maailmankuva oli pitkälti sidoksissa valistukseen.

Weimarin klassismi oli sekä Goethen että Schillerin keskeisimmän tuotannon aikaa. He ottivat tuolloin etäisyyttä aiempaan tunteellisempaan Sturm und Drang -kauteensa ja pyrkivät pidättyväisempään klassismin muotoon. Weimariin vuonna 1775 kotiutunut Goethe julkaisi tuolloin mm. näytelmät Ifigeneia Tauriissa (Iphigenie auf Tauris, 1787) ja Torquato Tasso (1790), klassistisen runokokoelman Römische Elegien (Roomalaisia elegioita, 1790) sekä ensimmäisenä kehitysromaanina pidetyn Wilhelm Meisterin oppivuodet (Wilhelm Meisters Lehrjahre, 1796).

Schiller saapui Weimariin 1787 ja tutustui nopeasti Wielandiin sekä Herderiin. Jo vuonna 1789 Schiller sai palkattoman historian professuurin naapurikaupungista Jenasta. Weimarin ja Jenan väliset yhteydet olivat kuitenkin kiinteät ja Goethe vietti yhtä lailla siellä paljon aikaa esimerkiksi anatomisten kokeidensa parissa. Schillerin tunnetuimpia näytelmiä tältä ajalta ovat Don Carlos (1787/88) ja Wallenstein-trilogia (1799). Schiller muutti vuonna 1799 perheineen takaisin Weimariin, jossa valmistuivat vielä Maria Stuart (1800), Orleansin neitsyt (Die Jungfrau von Orléans, 1801), Messinan morsian (Die Braut von Messina, 1803) sekä Wilhelm Tell (1804). Teoreettisista tutkielmista maininnan arvoisia ovat Naiivista ja sentimentaalisesta runoudesta (Über naive und sentimentalische Dichtung, 1795) sekä Kirjeitä ihmisen esteettisestä kasvatuksesta (Über die ästhetische Erziehung des Menschen in einer Reihe von Briefen, 1795).

Vuonna 1776, vuosi Weimariin muuttonsa jälkeen, Goethe järjesti myös pastori Johann Gottfried Herderille kutsun Weimariin. He olivat tutustuneet toisiinsa jo nuoruudessaan Strasbourgissa. Herder tutki kansanrunoutta ja julkaisi laajan historianfilosofisen tutkimuksen Ideen zur Philosophie der Geschichte der Menschheit (1784–1791). Hänen uushumanistisella ajattelullaan oli voimakas vaikutus ns. Turun romantiikkaan ja sen harrastuksiin kansanrunouden ja historiantutkimuksen alalla.

Suomessa uushumanismia edusti erityisesti Henrik Gabriel Porthan ja sen on nähty vaikuttaneen myös Elias Lönnrotin ajatteluun ja tuotantoon^[1].

• Karkama, Pertti: Kansakunnan asialla. Elias Lönnrot ja ajan aatteet. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2001. ISBN 951-746-312-X